maanantai 21. helmikuuta 2011

KREIKKALAINEN KOMMENTTI KAPITALISMIN KRIISISTÄ ja velkojen takaisinmaksusta.

Olin kuluneena viikonloppuna Ateenassa El Femin seminaarissa, jossa käsiteltiin uusliberalismin ja eri valtioiden hallitusten päätösten vaikutuksia naisten ja muidenkin köyhien elämään.
Kiinnostavaa monien muiden puheenvuorojan ohella oli kuulla Kreikan Synaspismos-puolueen puheenjohtajan, parlamentin jäsenen Alexis Tsiprasin puheenvuoro. Tämän miehen läsnäolo ei ollut aivan mitätön, sillä hän toi muassaan paikalle reippaasti myös paikallista mediaa kuulemaan ja dokumentoimaan kyseinen tervehdys.

Tsipras korosti, miten ns. Kreikan talouskriisi demarien Pasok-puolueen hallituksen johtamana juurtaa politiikasta, jossa tanssitaan finanssipiirien pillin mukaan. Kun Kreikkalaiset pankit aikanaan lainasivat pääomia saksalaisilta pankeilta, oli se todellista voittojen keräämistä pankeille. Saksalaisten pankkien ottolainen korko oli 1 %, mutta antolainaus Kreikalle on 11 %. Näin siis saksalaisten pankkien tuotto on 10 % luokkaa. Noita voittoja on siis Suomikin takaamassa ja myöhemmin myös maksamassa. Maamme verovaroilla.

Tsipras kertoi myös, miten Kreikan kansa on joutunut monin tavoin maksumieheksi. Palkkoja lasketaan, eläkkeet pienenvät, eläkeikää halutaan nostaa, työttömyys kasvaa, hinnat nousevat, julkinen sektori ollaan vahvasti purkamassa. On valitettavan helppo todeta, että monissa muissa maissa on menossa aivan sama rumba jo.

Kyse ei ole mistään varsinaisesta talouskriisistä, kuten Tsipraskin korosti, vaan kyse on kapitalismin kriisin kärjistymisestä ja syvenemisestä.  Häviäjänä on aina tavallinen kansa, työttömät, eläkeläiset jne. Tässä tilanteessa jos missä tarvitaan nyt laajapohjaista kamppailua sen oikeistovoimien vahvistumisen lyömiseksi, joka monissa Euroopan maissa on ollut. Vallalla on myös laajasti uusnatsien, fasistien ja rasistien esiinmarssi niin  kaduilla kuin yhteiskunnallisissa rakenteissa. Ne kulkevat käsi kädessä ja tulevat haaskalle omana ilmiönään kapitalmismin kriisin kanssa, josta kriisistä nyt siis kansalaiset maksavat pankkien laskut ja voitot.

Siksi meillä keittää!

Ei kommentteja: