perjantai 15. huhtikuuta 2011

YK SANOO SUOMEN ERIARVOISTAVASTA BUDJETISTA...VAAN HALLITUKSET VIIS VEISANNEET

Näin poliittisen kiivaan keskustelun viimemetreillä on syytä nostaa esille asia, josta eduskuntapuolueet eivät ole puhuneet halaistua sanaa.

Kyse on siitä, että jo vuonna 2000 YK:n taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien komitea huomautti, miten maassamme tieto ihmisoikeuksista on puutteellista.

Komitea ilmoitti samalla pettymyksensä Suomen terveysjärjestelmän heikkenemiseen.
-  Se katsoo, että kululeikkauksien johdosta on tapahtunut myös vanhuspalveluissa epätasa-arvoon johtanutta kehitystä.

Komitea kehoittikin jo vuonna 2000 Suomea osoittamaan riittävät varat julkisiin terveyspalveluihin.
Se vaatii myös yksityisen terveydenhoidon maksujen pitämistä sellaisella ytasolla, että niihin on kaikilla varaa. Edelleen YK:n kyseinen komitea vaatuu riittävien kunnallisten terveysdpalvelujen takaamista myös vanhuksille.

Mitä on mediakaan koskaan kertonut tästä? En muista nähneeni en kuulleni mitään.
Hallitukset ovat tulleet ja menneet, vaan eipä noita YK:n osoittamia asioita ole huomioitu missään hallitusohjelmassa.
-   Kehitys on ainakin ollut aivan täysin päinvastainen. Epätasa-arvo on kasvanut, julkisia palveluja heikennetään kaiken aikaa, maksut niissä nousevat vuosi vuodelta puhumattakaan miten alas on vajonnut vanhustenhoidon tilanne.

On istunut Ahon, Lipposen, Vanhasen ja Kiviniemen hallitukset, on ollut vallassa niin oikeistoa kuin myös vasemmistoa, mutta mm. Lipposen aikana tehty indeksileikkaus tuntuu pysyvän vuodesta toiseen vaikka piti olla vain väliaikainen.

Miten saada nuo YK:n yli 10 vuoden takaiset huomautukset ja vaatimukset uuteen hallitusohjelmaan ja ennenmuuta uusien kansanedustajien ymmärrykseen, onkin taas jo toinen asia.
Siihen on lähdettävä suurten joukkojen Arkadianmäelle liikkeelle, kunhan ensin edustajat on valittu.
Näin asian näen! Jo YK:n velvoittamana!

Ei kommentteja: