sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

KENKÄKAUPPAA....

Vielä kerran palaan johonkin vaalitunnelmaan.
Semmonen syntyi assosiotaationa, kun lehtinipun päällä oli Tiedonantaja, jonka etusivulla vaalimainos ja iso teksti Kenkää rahaeliitille.
Tuon samaisen mainoksen kanssa kuljimme myös kylillä ja kaupungiessa...Saloa, Loimaata, Raisiota, Naantalia, Turusta puhumattakaan, ja maalaiskunnista nyt ekana Taalintehdas nousee mieleen.

Vaan miksi?
Taalintehtaalla toripäivänä keskiviikkona mennessämme paikalle muiden joukkoon vas:n ehdokas/edustaja naurahti iloisesti  ja totesi luulleensa, että torille ajoi autonsa kanssa joku kenkäkauppias joka tulee myymään kenkiä. Korkean asuntoautomme nokan eteen kun nostettiin nimittäin ekaksi iso vaalimainos kengänheittokuvalla.

Vitsille neurettiin. Itse myös naurahdin ja totesin, että meillähän on kenkiä vaikka heitettäväksi asti.
Mutta niin kävi myös Turun kävelykadulla, jossa vaalimäökit olivat rivissä.
Ohitseni kulki päivänä muutamana vas:n miehenä tunnettu kh:n jäsen, joka taannoin sai pilkan omaan nilkkaansa kirjoittaessaan bloginpitäjästä mauttoman jutun, jota moni vieraampikin kummissaan ihmetteli; niin tämäpä samainen mies tokaisi taas, että ootte kenkäkaupan pystyttääneet...

Jos työväenliikkeen kohdalla asiallinen keskustelu menee huulenheiton tasolle kuin pilkalla, niin mitä voisi yhteistyöstä toivoa?
-  Yhteistä naurunhetkeä?
-  Kenen kustannuksella?
-  Ehkä lähtisivätkin yhteistä kenkäkauppaa pitämään?! Ihan vaan noin niin kuin bisnesmielessä. Siellähän Saarisen / Aallon aikana ne ratsukotkin - vai ravureitako peräti olivat - ostettiin ja sitten myytiin kovilla tappioilla. Miljoonat markat meni, samoin meni velkoihin pantatut talot ja tavarat, mm. maineikas Kulttuuritalo.
Viime käden suuria bisneksiä tekivät muutama vuosi sitten. Se oli ei enempää eikä vähempää kuin työväen vasemmistolaisen osuuskauppaliikkeen luovutus/myyminen pääomasijoittajalle, joka nyt jo puolestaan hamuaa etenpäin jättääkseen vanhan taakseen..?
Vaan ei siirry kenkäkauppiaaksi..?

Ei kommentteja: