SKP:n kanta: kapitalistit maksakoot itse laskunsa !
Edellä mainitussa HS:n kartoituksessa ei huomioitu eduskunnan ulkopuolisten puolueiden ja ryhmien kantoja, mutta kannanottojemme perusteella on päivänselvää, ettei SKP voi hyväksyä kumpaakaan mainitusta tähtitieteellisestä rahanpyydyksestä. Eli kun vaalikentillä kysytään SKP:n kantaa EU:n velkakriisiasiaan, me vastaamme, että SKP on ilman muuta näitä takausehtoja vastaan ja kun tämä asia tulee päätettäväksi uudessa eduskunnassa, ja mikäli SKP:llä on siellä edustajansa tämä (nämä) tulee äänestämään noiden takausten hyväksymistä vastaan.
”Mutta pääseekö SKP eduskuntaan”? on kokemukseni mukaan tyypillinen kysymys SKP:n vaali- ja toritapahtumissa. Meidän vastauksemme on, että se riippuu sinusta äänestäjä. Meidän kantamme on, että Suomen ei tule lähteä tähtitieteellisiin takauksiin tilanteessa, jossa maan valtionvelka kasvaa muutenkin hallituksen äskettäisen menokehyksen mukaan joka vuosi nettomääräisesti noin kahdeksan miljardia euroa vuosina 2012-15 yltäen 117 miljardiin vuonna 2015.
”Mutta jos Suomi kieltäytyy hyväksymästä noita ERV…PER… mitä ne nyt olivat nuo rahoitusvakausvälineet, niin joudutaanko me eroamaan euroalueesta ja ehkä koko EU:sta”?, äänestäjä saattaa kysyä ääni värähtäen.
”Tapahtuisiko tuossa nyt niin suuri vahinko”, me vastaamme. Me olimme aikoinaan EU:hun liittymistä vastaan ja rahaliittoon liittymisestä ei lupaa Suomen kansalta edes kysytty. Väite, että me miljarditakuut torjuessamme rikkoisimme EU:n perussopimusta on täysin nurinniskoin käännettyä totuutta.
Esko Seppänen on uusimmassa kirjassaan Oma pääoma ansiokkaasti osoittanut, että EU-maat, jotka ottivat vastuun Kreikan veloista (110 miljardin tukipaketti), rikkoivat itse EU:n perussopimusta. Perussopimuksen artiklassa 125 todetaan: ”Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on.”
Yhteisvastuu on siis EU:n perustuslain mukaan kielletty (tätähän myös eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on yrittänyt vakuuttaa), mutta nyt sitä toteutetaan surutta ja isänmaallisena tekona saksalais-ranskalais-brittiläisten pankkien pelastamiseksi.
Sinisilmäisyyttä
Sen lisäksi mitä edellä on todettu marxilaisesta näkemyksestä koskien luoton roolia kapitalismissa on vielä syytä tähdentää paria näkökohtaa.
EU-päättäjät (Suomen Kiviniemi ja Katainen heidän joukossaan) näyttävät jotenkin kuvittelevan ja uskottelevan, että mainitut vakausmekanismit ikään kuin muuttaisivat kapitalismin perusolemusta tai että ne toteutuisivat jossakin muussa ympäristössä kuin kapitalistisen kilpailun armottomissa olosuhteissa. Eli ikään kuin ne toteutettaisiin joissakin laboratorio-olosuhteissa, joissa kapitalismin sisäiset lainalaisuudet olisivat lakanneet vaikuttamasta.
Tuomas Enbusken ohjelmassa (Yle radio 1, 31.3. ) ETLAn toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoi, että markkinat ottavat oppia virheistään. Tekisi mieli kysyä, mitä oppia ne ottavat? Jos finanssimarkkinoille sanoo, että parantakaa sitten tapanne, niin sehän on suunnilleen sama kuin ketulle sanoisi, että älä sitten mene toista kertaa kanatarhaan.
Kaikenlaisia palovakuutuksia
Eduskuntavaalitentissä Yle Radio1:ssä RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin tarinoi sopivasti aprillipäivänä (perjantaina 1.4.) mm. siitä kuinka edellä mainitut vakausvälineet (ERVV ja EVM) ovat ikään kuin palovakuutus Suomelle. Minäkin kuuluin joskus poikaiässä jonkin aikaa paikalliseen VPK:hon ja sen vaatimattoman kokemuksen perusteella en lähtisi samaan sammutusosastoon Wallinin kanssa. Mutta RKP:llähän onkin vakiopaikka maan hallituksessa. Näin ollen Wallin voi kannattaa joko väliaikaista tai pysyvää rahoitusvälinettä tai sitten molempia kun oma asema pysyy kuitenkin vakinaisena. Kaikissa tapauksissa vastuu hänen vakausvälinepuheistaan siirtyy kuulijalle, siis veronmaksajalle.
Ei uskottavia valvontamekanismeja
Hurjinta tässä satojen miljardien eurojen mylläkässä on, että pääomalle ja pankeille ei ole edelleenkään asetettu mitään uskottavia julkisia valvontamekanismeja. Niin sanotut pankkien stressitestit ovat lähinnä alastoman totuuden ”suojaksi” asetettu viikunanlehti.
Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa työskentelevä entinen kansanedustaja ja pankkivaltuutettu Olavi Ala-Nissilä huomauttaa, että edellä mainitussa satojen miljardien väliaikaisessa rahoitusvakausjärjestelmässä (ERVV:ssä) ei ole lainkaan julkista ulkoista tarkastusta (ILTALEHTI, pääkirjoitus 29.3.11). Ala-Nissilä pitää mahdollisena, että Espanjan ja Saksan pankeista löytyy vielä ikäviä yllätyksiä. Ja uutta 700 miljardin euron EVM: ää ollaan kovalla tohinalla perustamassa!
Nuo vakausjärjestelmät ERVV ja EVM ovat sinänsä merkki suursijoittajille siitä, että nyt voi kokonaisten kansakuntien takauksella ottaa riskejä sieltä missä suurimmat voitot ovat odotettavissa eli sieltä mistä myönnettävistä lainoista ja luotoista ovat korkeimmat korot saatavissa, siis lähinnä vaikeimmassa taloudellisessa asemassa olevilta mailta, joiden luottoluokitukset ovat alhaisimmat. Juuri tätä kirjoittaessa uutiset kertovat, että Portugalin luottoluokitus on enää yhden pudotuksen päässä roskalainasarjasta.
Valtiot mukana huijausoperaatioissa
Kun Marx puhui ”valtavimmasta huijausjärjestelmästä”, hänen ajoistaan 1800-luvun jälkipuoliskolta tuo valtavuus on tietysti kasvanut vielä suuresti. On huomioitava, että piirteet jotka tuolloin koskivat lähinnä yksityisiä kapitalisteja ja myöhemmin monopolikapitalisteja, koskevat nyt valtiomonopolistisen kapitalismin oloissa kokonaisia valtioita ja valtiovaltaa.
Niinpä kirjanpitohuijaukset tapahtuivat tuolloin lähinnä yksityisten kapitalistien ja yritysten toimesta, mutta nykyisin valtiot (paljon puhuttuna esimerkkinä Kreikan valtio) antavat harhauttavia tietoja taloudenpidostaan. Aikaisemmasta poiketen on alettu myös vakavasti varautua siihen, että kokonaiset valtiot saattavat joutua velkajärjestelyyn. Yle Radio1:n keskusteluohjelmassa 31.3. (Tuomas Enbuske) eräs keskustelija viittasi mahdollisuuteen, että Kreikka voisi joutua jopa EU:n hyväntekeväisyyden varaan (”emmehän me sydämettömiä ole”). Tuollainen tilanne vastaisi valtion tasolla jo lähes joutumista EU:n leipäjonoon.
Nyt pitäisi päättäjien huomioida, että käytettävissä vakausrahastoissa ovat kiinni kokonaisten kansakuntien kansalaisia koskevat varat. Tapahtumien valtavuus on sitä luokkaa, että Suomen kaltaiset pienet reuna-alueet voivat olla finanssimarkkinoiden valtamerellä kuin lastut laineilla. Ilman pankkien ja muiden rahoituslaitosten tiukkaa valvontaa ja ilman pankkien yhteiskunnan haltuun ottamista Suomen kaltainen maa saattaa ennen pitkää havaita olevansa itse autettavien piirissä.
Keskeinen ongelma on, että satojen miljardien vakausvälineisiin sisältyy valtavasti fiktiivistä rahaa ja siten keinotteluun eli spekulatiiviseen toimintaan yllyttävää ainesta. Samanaikaisesti on kysymys esim. suurten pankkien välisestä olemassaolon taistelusta. Tuottoa haetaan silloin kaikin keinoin sieltä mistä suurimmat tuotot ovat löydettävissä. Kun edellä viitattiin puheenjohtaja Stefan Wallinin näkemykseen EU:n vakausmekanismeista eräänlaisena palovakuutuksena Suomelle, niin samalla on huomioitava, että noihin mekanismeihin sisältyy myös paloherkkiä ainesosia.
Sosialismin näköala
EU-päättäjät ja kansalaiset puhuvat siitä, pitäisikö Kreikka päästää (pakottaa) velkasaneeraukseen. Kysytään aiheellisesti, mitä valtion joutuminen velkasaneeraukseen tarkoittaa. Vastauksena todetaan esim., että tuolloin sijoittajat saattavat menettää osan rahoistaan, ehkä 30-50 prosenttia ja takaavat valtiot voivat olla myös menettäjiä (Sixten Korkman, YLE PUHE, Politiikkaradio 3.4.11)
Vähemmän puhutaan siitä, mitä näiden ahdinkoon ajettujen maiden kansalaisille tapahtuu esim. mahdollisen velkasaneerauksen yhteydessä. Mikä on heidän taloudellinen ja sosiaalinen tilanteensa äärimmilleen kiristettyjen talousbudjettien olosuhteissa. Minkä tien he kansakuntana valitsevat kuljettavakseen varsinkin, jos heidät jätetään suuressa määrin oman onnensa nojaan?
Sosialismi talous- ja yhteiskuntamuotona ei ole vanhentunut käsite. Eikö se ole reaalinen vaihtoehto silloin kun taloudelliseen ahdinkoon ajetuissa maissa yhä suurempi osa väestöstä (enemmistö) alkaa olla sitä mieltä, että sosialismi on parempi vaihtoehto kuin koko kansan loputon velkavankeus.
4.4.2011 Seppo Ruotsalainen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti