lauantai 2. huhtikuuta 2011

Reunamerkintöjä isänmaallisuudesta no 2

MIKSI SKP on se  ISÄNMAALLINEN VAIHTOEHTO ?

Kun katsoo mitä viime vuosien politiikka on saanut aikaan, on se ollut työpaikkojen, tehtaiden, monenlaisen tuotannon pakoa kauas ei vain Eurooppaan, vaan muihin maanosiin.
Miksi?
Siellä saadaan suuremmat voitot omistajille.
Olipa kyse  suomalaisesta tai ylikansallisesta yrityksestä.
Pääomalla kun ei ole isänmaata, vaan se menee sinne missä se saa suurimmat voitot.

Samoin on viime aikojen politiikka johtamassa varallisuuden siirtämiseen muualle maailmaan, erilaisten ylikansallisten pankkien pönkittämiseksi ja tukemiseksi.
-   Kun kreikkalaiset pankit maksavat saksalaisille pankeille niiltä saadusta lainasta 11 % korkoa, mutta saksalaiset pankit IMF:lle lainasta vain 1 % korkoa, on kyse eräänlaisesta ryöstöstä!  Eli isot syövät pienet vai miten se menee....?

Sen sijaan marxilaisittain ei työläinen ole koskaan toisen maan työläisen vihollinen, vaan se vihollinen on juuri se pääoma, sen omistajat ja keinottelijat. Siksi ei kommunistien politiikka perustu toisen työllä rikastumiseen, vaan se on kapitalismia pelkimmillään. Siksi onkin oikein, että nyt mm. Nokian työntekijät vaativat 3 vuoden palkan irtisanomisista kuten aikanaan Bochumin irtisanotut tappelivat itselleen Nokialta. Työläisten ylikansallinen solidaarisuus on nähdäkseni samalla osa isänmaallisuutta, kullekin oikeutta elinehtoihin ja työntekoon. Ilman joutumista maailmalle kulkevaksi kulkuriksi.

Isänmaallisuutta on myös SKP:n äänestäminen, sillä näin saadaan työväneliikkeen luokkakantainen poliittinen ankkuri mukaan valtakunnan politiikkaan. Sen mukana olo varmaan tuo uuden näkökulman muidenkin puolueiden (erit. sdp, vas) 'työväenpolitiikkaan'. Samalla parlamentissa ja kabineteuissa käyty sopupoltiikka voi saada uudet kasvot, joissa näkyy kadun miesten ja naisten joukkoliikkeet, kansanliikkeiden vaatimukset ja kannanotot.
-  Työläisellä kun ei ole menetettävänään kuin kahleensa - toisin kuin pääomalla, joka pelkää taloudellisen romahduksen seurauksia.
-   Ja niitä on tänä aikana toki syytä pelätäkin, sillä siksi lujaa on kapitalismin kriisi taloudellisin, ympäristö- ja elintarvikeongelmin energiakriisistä puhumattakaan menossa alamäkeä.
Kyllä isänmaattiomat, epäisänmaalliset pääomapiirit tulevaisuuttaan pelkäävätkin.

Minulla ei ole sijoituksi, joiden vuoksi pelätä!
Entä sinulla?

Ei kommentteja: