lauantai 23. helmikuuta 2008

Täällä turkkilaiset tankit ja pommikoneet

...ovat ylittämässä rajaa vihreältä puolelta Turkista punaiselle alueelle Irakiin, jossa Irakin kurdit asuvat.. Pohjois-Irakissa kurdit kokevat voivansa elää jollain lailla rauhassa, mutta se osa kurdikansaa, jonka asuinalue on alunperin Turkin puolella, on kaiken aikaa suurissa vaikeuksissa:
ei oikeutta kieleen ei koulutukseen äidinkielellä, sortoa ja alistamista kaikin tavoin.

Siinä tilanteessa ovat PKK:n kutsua kuulleet yhä useammat nuoret, jotka perheistä lähtevät vuorille sissijoukkoihin.
- Tavoitteena on saada vaikka taistellen, ellei neuvotellen onnistu, elinoikeudet kansainvälisten oikeuksien ja lakien mukaan, ja alueella, Turkin alueella vuoristossa, jossa ovat syntyneet ja elävät.
Lähes joka perheessä, joka asuu kylissä, on joku tai jotkut lähteneet vuorille ja kaatunut sankarina.
Heistä perheet ovat surussaankin ylpeitä.

Näin kertovat artikkellit BBC:n sivuilla, useitakin niistä läpi käytyäni.
Niissä siitä huolimatta, että Englanti on USA:n ja Turkin kanssa Natossa, huokuu vahvasti se, että kurdikansa ei taivu.
Kuten he sanoivat:
... "kurdit taistelivat yli kaksi vuosikymmentä Saddamin hallintoa vastaan, nyt on oikeudet elää, kuten Irbilissä ja kaupungin lähialueella voi nähdä; saman teemme Turkissa, kunnes voitamme. Kaikkein paras tie olisi rauhanomainen ratkaisu, mutta sellaiseen ei Turkki suostu. "

Miten se voisi onnistua?


Ei kommentteja: