perjantai 22. helmikuuta 2008

Naiset Irakissa ja Iranissa...


Reilu viikko sitten kuulin iranilaiselta naiselta tuoreet terveiset maansa naisten ja lasten elämästä. Se oli järkyttävää kuultavaa.

Ja kuinka ollakaan, sai Demokraattinen naisverkostomme tällä viikolla viestin Irakin Naisliiton valtakunnallisesta edustajakokuksesta.

Tervehdyksessä kerrottiin, mitä on tänään elää Irakissa naisena: sodan, väkivallan, naisiin kohdistuvan kaikenlaisen alistamisen ja pahoinpitelyn pelossa ja uhreina.
Helmikuun kokouksessa oli Bagdadissa paikalla 72 paikallisten naisjärjestöjen edustajaa eri puolilta Irakia. Kokouksen alussa oli perinteinen minuutin hiljainen hetki kaikkien edesmenneiden naisuhrien muistolle. Kokouksen keskustelussa oli esillä niin maan turvallisuustilanne kuin erityisesti kaikkinainen naisiin kohdistuva väkivalta, joka on pahinta maan etelä- ja keskiosissa.
Aiemmin kansainvälisestikin koottua kampanjavetoomusta "Stop Violence Against Iraqui Women", jota esittelin blogissani jo 4.1, ja josta se edelleen löytyy, jatketaan ja sitä kerätään edelleen.

Tässä oleva kuva oli tuon vetoomuksen taustalla. Jo silloin kerrottiin, miten yhteiskunnallisesti suuntautuneet ja edistykselliset naiset joutuvat väkivallan kohteeksi. Nyt kerrotaan sen kohdistuvan erityisesti myös nuoriin naisiin jotka ovat järjestäytyneet kyseisen Irakin naisliiton toimintaan mukaan..

Solidaarisuutta irakilaislle naistovereille!
Samoin heille myös Iranissa, jossa tapahtuu myös todella pahoja asioita naisiin kohdistuen.
Naisen ihmisarvo on olematon. Hän on miehensä omaisuutta, ja häntä saa kohdella niin pahoin ja väkivaltaisesti kuin mieleen tulee. Samaa kohdistuu nykyään yhä useammin myös pieniin ja nuoriin tyttöihin.

Iranin naisten asemaan liittyen kääntyi muuten naisverkostomme viime vuonna maamme silloisen ulkoministeri Tuomiojan ja presidentti Halosen puoleen, jotta ne EU:n puheenjohtajamaana korostaisivat asiaa ja tekisivät voitavansa naisiin kohdistuvien ihmisoikeusloukkausten lopettamiseksi Iranissa.
Silloinen ulkoministeri Tuomioja toki vastasikin kirjeeseemme, mutta kuten kaikki esimerkit kertovat, ei tilanne ole yhtään parempi, päinvastoin, mikäli mahdollista.

Mitä Sinä voisit tässä tehdä osaltasi ?



Ei kommentteja: