keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

LASTEN LEIKKIPUISTO VIETIIN!

Miksi Martin kaupunginosassa
purettiin lasten leikkipuisto?

Turun Sanomat 22.6 2010 02:33:09
Tässä avoin kysymys kaupungin viranomaisille: Miksi Martin kaupunginosassa purettiin lasten leikkipuisto?
Reilu vuosi sitten lakkautettiin kaupunginosan lapsiperheitäkin erinomaisesti palvellut lähikirjasto. Vähältä piti, ettei mennyt Martissa iso päiväkotikin. Nyt Martin kaupunginosassa Ojarinteen asuinalueella koettiin runsas viikko sitten taas uusi menetys.
Muutamassa päivässä purettiin ahkerassa käytössä ollut toimiva, siisti lasten leikkipuisto. Oli keinut, hiekkalaatikko, liuku- ja kiipeilymäki, muutama muu kiipeilypaikka ja keinuhevosiakin pari. Puiston ympärillä oli aita, joka esti pikkupoikien pallon karkaamisen ajotielle. Nyt kun aitakin purettiin, on toisin. Ja juuri kun puistokausi alkaa olla parhaimmillaan, tehdään näin!
Päivittäin oli keväästä syksyyn jatkuvasti pikkulapsia vanhempien tai isovanhempien kanssa puistossa. Koulupäivän jälkeen ja iltaisin on puistossa ollut myös kouluikäisiä. Missään vaiheessa edes puistoon rajoittuvilla naapuriasukkailla ei ole ollut kumminkaan puistosta ja sen käyttäjistä mitään häiriöitä tai ongelmia.
Käyköhän nyt niin, että kaupungin rahanhimossa ja kaiken myymisen vimmassa tämä nyt kokonaan purettu lasten leikkipuistokin menee myyntiin! Lieneekin tarkoitus pitää alue muutama vuosi heitteillä, jonka jälkeen näin syntynyt hoitamaton joutomaa kaavoitetaan hienoina lehmusten ympäröiminä puistotontteina muutamalle luxustalolle. Ehkä tiedossa on jo, kuka ne haluaa itselleen. Ei varsin kaukana tästä puistosta vain muutama vuosi sitten osa leikkipuistosta kaavoitettiin kahdelle ok-talolle, joita ei ihan pikkurahalla ole tehty. (Rakennusmiehet eivät toki puhuneet suomea lainkaan.)
Muutama vuosi sitten valtuusto poisti koiraveron, mutta taisipa olla saman vuoden budjetti, johon varattiin 140 000 euroa koirapuiston rakentamiseksi Hirvensaloon. Nyt purettiin lasten leikkipuisto. Samoin päivähoito, lastenkodit ja koulut ovat milloin päättäjien, milloin virkamiesten hampaissa, välillä molempien. Selvästi näyttää siltä, että päättäjiä Turussa kiinnostavat koirat enemmän kuin lapset. Onko ihme, että lapsiperheet jättävät Turun!
Ojarinteen omakotiyhdistyksen jäsenistä usea oli soittanut viime viikon alussa kaupungin eri virastoihin kysyäkseen asiasta. Vastausta ei mistään saatu. Ainakin kahdelle meistä annettiin lupaus, että viranomainen selvittää asian ja soittaa parin päivän kuluessa. Koskaan ei soittoa tullut takaisin. Kummallisin vastaus oli, että alkakaa nyt kiireesti kamppailla, että saatte puiston takaisin –- siis kun se juuri on purettu!
Turussa kun onkin niin helppoa saada päätöksiä, hankkeita ja toimenpiteitä muutettua! Sen jo turkulaiset tietävät tarkkaan!
Mutta kuka antaa tähän puistoasiaan vastauksen? Mistä on kyse?
Ja montako muuta leikkipuistoa on purettu – tietääksemme tämä ei taida olla ainoa?
Kaija Kiessling
puiston käyttäjä pikkuisten kanssa

Ei kommentteja: