sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

KOKEMUKSIA JA HAVAINTOJA MATKAN VARRELTA

-  Väittävät, että meillä on eurooppalaisittain aivan kohtuuhinnat.
Näin erityisesti mukamas ruokien kohdalla, joka kaikille välttämätön menoerä!
Mutta edelleen olen vakaasti eri mieltä.

Kokemus sukulointireissulta Saksan Thuringeniin kertoo edelleen muuta.
Joitain esimerkkejä erilaisista asioista:
- tavallisista eläkkeistä, joita ihmiselle työn teosta on kertynyt, ei makseta veroa
- työntekijöiden irtisanomissuoja on toista luokkaa kuin Suomessa
- päiväkoteja eikä kirjastojakaan suljeta kesällä säästöjen vuoksi
- ison kangaskassillisen uunituoreita sämpylöitä saa aamuvarhain vitosella, - siis viisi euroa! -  sämpylöitä oli kassissa 15-16 kpl, ja lisäksi yksi pienen ruislimpun tyyppinen paikallinen leipä!
- vertailemalla Bauhausin ja Lidl:n hintoja kotiin kannettavien mainoslehtien mukaan siellä ja täällä, ovat jokapäiväisen ruoan ja monen muun tarvikkeen hinta huomattavasti halvempi!!'
- lääkärillä käynti kaupungilla yksityislääkärin vastaanotolla ja resepti kouraan maksoi 20 €!!!

Mutta mitä muuta sai nähdä ja kokea. Työttömiä on edelleen ainakin entisen DDR:n alueella paljon.
Samoin pätkätyöt pienillä palkoilla ovat yleisiä. Nuoret miehet muodostavat ainakin suurissa kaupungeissa
ja niiden liepeillä suuren riskin syrjäytyä; siihen liittyy usein liittyminen erilaisiin fasistisiin ja muihin maahanmuttajavastaisiin järjestöihin ja ryhmiin.

Sanotaan, että matkailu avartaa. Se on totta, mutta vasta kun elät arkea ihmisten joukossa kylillä ja kaupungeissa, kun on mahdollisuus seurata ihmisten arkea ja mahdollisuus jutella monenlaisten ihmisten  kanssa, muodostuu varsin havainnollinen kuva. Siihen tietysti sukulointireissuilla on aina parempi mahdollisuus kuin turistireissuilla. Siksi voin kertoa näitä asioita ihmisten arjesta.
Mikä oli kalliimpaa? Selvästi semmoseksi osoittautuivat polttoaineet - niin bensan kuin dieselin osalta- muttei toki enempää kuin n. 10 senttiä /litra.

Kun parin viikon tauon jälkeen ovat taas paikalliset arjen rutiinit viivalla, voi vain todeta, että edelleen on ajankohtaista puolustaa päiväkoteja, lastenoteja, vanhainkoteja, lähiterveysasemia, kirjastoa...kaikkea sitä mitä Turku on lakkauttamassa. Siinä on taas oltava muiden mukana ja matkassa!

Ei kommentteja: