maanantai 6. joulukuuta 2010

RIKKUREIDEN SIJAAN TARVITAAN SOLIDAARISUUTTA...ja muita haarukkapaloja...

Illan uutiset kertoivat SLSY:n kannasta hylätä sovittelija Lonkan tekemä sovitteluesitys. Kolme blogitekstiä takaperin  pohdin koko työtaistelua ja sen merkitystä työelämän tulevaisuutrta jatellen. Niihin asioihin en enää palaa, mutta lainaan verkosta nimimerkin suojassa Ylen palstalla kommen toineen mielipiteen, jossa takana ilmeisesti tuntemusta asiasta, josta kirjoittaa. Sitaatti on seuraava:
".....Lentoemännät luopuivat hivenen yli vuosi takaperin tehdyssä vakautussopimuksessaan eri työehdoista tuottavuuden parantamiseksi ja lisäksi tekivät palkkoihinsa 10 prosentin palkanalennuksen ja tämän lisäksi vielä luopuivat jo sovituista palkankorotuksista. Kyllä tässä minusta alkaa olla jo vastaantuloa enemmän kuin 99 prosentilla tälle palstalle asiaa kommentoihista koskaan tekee omalle työnantajalleen..."

Edellä olevaan haluaa työnantaja lisää kiristystä lyhentämällä palautumisen aikoja. Sitä selvittelin  mm. työterveydellisistä ja työsuojelullisista näkökulmista siinä toisessa tekstissä, joten en voi lopuksi kuin ihmnetellä Finnairin johdon vaatimuksia.
-  Ja kaiken lisäksi rikkureiksi hankitaan brittityöntekijöitä!
Mutta huomenna alkavat laajat tukilakot.
Nyt on rikkureiden sijaan solidaarisuuden aika ja paikka!!

Linnoissa kreivit...
Illan juhlia edelsi Hakaniemessä kansan juhla, jossa köyhille oli jaossa ruokaa. Helsinkiläinen vakavastikin valokuvaamista harrastava kommunistiystäväni Koiviston Topi siirsi tänään fB:iin lähes 30 kuvaa ansiokasta kuvaa ja tunnelmaa Hakaniemen torilta. Paikalla ja myös Topin  kuvissa oli Topin tuttu Paleface, joka jutteli torilla myös Hurstin kanssa.
-  Illaksi oli Paleface saanut kutsun myös linnan juhliin, jossa piipahti sen kun malttoi kolmeviikkoisen tytön luota, kuten tuore isä ylpeänä ohjelmassa kertoi. Mutta miehellä oli myös vakava viesti: sadat tuhannet nuoret syrjäytymisvaarassa, Helsingissä 10 % 12-15 vuotiaista nuorista on lastensuojelun asiakkaana, leipäjonoissa yhä enemmän nuoria lapsiperhitä, pitkäaikaistyöttömiä, eläkeläisiä, joiden tulot eivät riitä Helsingissä edes kunnolla vuokraan.
-  Paleface puhui vahvaa asiaa ja muistutti, miten eriarvoisuuteen maamme on vajonnut.


Heikki Hiilamo oli luennointimatkaltaan USA:sta ehtinyt myös juhlaan. Palefacen kanssa samassa haastattelussa Hiilamo tutkijana totesi, että hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on lähtenyt itse asiassa alamäkeen. On syytä todella huoleen.Näillä näkymin Hiilamo arvioi eriarvoisuuden vain pahenevan, ellei tehdä toisenlaisia ratkaisuja. Näin siis Kelan tutkija.

Saa nähdä, miten ihmiset lopulta reagoivat kevään vaaleissa noihin luettavissaa oleviin ja kuultuihin viesteihin ja kehityksen suuntaan -  niin työelämän heikennyksiin liittyen kuin koko kansamme eriarvoisuuden syvenemiseen.
-  Saako tämä politiikka jatkua, vai nostavatko äänestäjät uuden puolueen eduskuntaan.
Kannattaa avata sen merkeissä sivut www.skp.fi ! Ja kerro siitä kaverillekin!

Ei kommentteja: