keskiviikko 29. joulukuuta 2010

BLOGINI VAKIINNUTTANUT PAIKKANSA!

Vuoden päätteen saapuessa kerrottakoon joitain tietoja siitä, miten blogisivujani on seurattu ja luettu.
Koska useimmiten vihjaisen fB:n kautta ja muistutan sivuistani, kommentoivat monet lukijat juttujani siinä, siis vinkkini yhteydessä. Keskustelu tapahtuu siis pääsosin fB:n puolella, jossa ehkä useammat myös löytävät sen.

Alla nyt joitain poimintoja tilastosta:
Koko tässä esillä oleva tilastointi on alkanut vasta toukokuussa 2010, kyse siis kaikkiaan 8 kuukaudesta.
Kyseisenä aikana eiliseen joulukuun 28. pvään mennessä on käyntejä ollut yht. 2935.
Blogini sivulla oli aiemmin  juokseva lukumäärä kävijoistä, mutta jossain vaiheessa se poistui, ja nyt tää tilastointi on tullut tilalle tässä muodossa siis viime keväänä. Blogini aloitin jo v 2007.
Kävijoitä on kirjautunut eri maista kaikkiaan seuraavasti: Suomesta reilut 2500, Tanskasta 209, USA 124, Ruotsi 14, Saksa 13, Venäjä 11, Britannia 9, Kanada 8, Kroatia 6 ja Senegal 5  ja sitä vähemmän muualta, mm. Brasiliasta.

Tähän asti runsaimmin kävijöitä oli lokakuussa, jolloin niitä oli 666 kpl eli reilu 20 käyntiä päivässä.
Marraskuu lähenteli samaa, 607 käyntiä, eli edelleen n 20 käyntiä päivittäin.
Eilen eli joulun jälkeen ensimmäisenä arkena oli 26 käyntiä yhteensä.

Koko 8 kkn kaudelta on kiinnostavin tai ainakin käydyin sivu ollut keväällä ollut kirjoitus SIWAT AUKI 24 h /vrk, myyjät jo kauhuissaan.
Kävijöitä oli 88 kertaa, ja tiedän viime toukokuulta tavattuani Tradekan luottamushenkiköitä, että juttuani on todella seurattua. Siis naisten yötyö, työn ja perhe-elämän yhteensopimattomuus, osa-aikatyöt ja pätkätyöt - ne puhuttavat yötyöhön liittyen.

Ay-liikkeeseen liittyi myös seuraavaksi eniten luettu juttu nimellä PAM, PAM, PAM!
Luku oli 70! Huhtikuussa olleessa jutussa käsittelin erityisesti kaupan alan ja siivoojien työtaistelua. Jos kohta kaupan alalla tuli voimaan mahdollisuus laajentaa yötyöhön, saivat siivoojat palkankorotuksen ja sitä tavoittelivat myös kaupan alan ihmiset.
Tämä näytti olevan aihe, joka sai ihmiset seuraamaan asiaa ja sitä, miten kirjoitin siitä.

Sirkka-Liisa Kivelän kanssa lokakuussa 2010 samassa paneelissa käyty keskustelu - jota vaalipaneelia itse asiassa Kivelä opponeerasi ja kommentoi ehdokkaiden puheenvuoroja, kiinnosti 36 ihmistä.
Myös Turun vammaisneuvoston kokouksessa oltuani kirjoitin kotikuntalain tulevasta muutoksesta, ja sekin tavoitti 26 kävijää.

Toki myös muita aiheita on käyty katsomassa kymmeniä kertoja, mutta näyttää työelämä ja sosiaalipolitiikka olevan kiinnostuksen  kohteita, joita lukijapiirissaäni on suosittu.
Lienee osin kirjoittajan kapea-alaisuutta, vaikka toki joukossa löytyy muutakin aihepiiriä joulutarinaa myöden.

Toivon tavoittavani kirjoituksillani yhä uusia lukijoita.
Aiheet nousevat arjesta, mistäpä muustakaan.
Mutta arjessa me elämme ja sen suhteen on maassamme useimmilla toivottavana parempaa uudelta vuodelta.

Siksi haluan kiittää nyt kuluneen vuoden tapaamisista.
Kommentoikaa täällä tai fB:ssa, ja antakaa viestin sivuistani kiertää edelleen.
Voin luvata vilpittömästi, että kevät tulee vaalikamppailun aikana nostamaan yhä uusia näkökulmia, joita syntyy tapaamisissa kaikenlaisten ihmisten kanssa: naisten, miesten, nuorten, vanhojen, töissä olevien, työttömien, sairaiden, vammaisten ja myös terveiden kanssa. Yksinäisten ja perheellisten, kuten tähän mennessäkin, tulen taas tapaamaan.

Oletan näinä vuoden viimeisinä päivinä kävijöitä tulevan sen verran, että vuodenvaihteeseen mennessä menee 3000 kävijän raja rikki.
Tehdään se kaikki yhdessä!
Lupaan osaltani tehdä asian hyväksi parhaani!

MUUTEN, käyhän joskus rullaamalla sivua niin alas, että tulee runsaasti ns. gadgetteja, kuvitettuja pikkujuttuja vuodesta 2007 alkaen, jolloin avasin blogini.
Sen ensimmäinen varsinainen juttu on muuten ihan mukava joulujuttu, jossa tonttuina häärivät vanhaset, ahot ja sailakset. Nyt sopivasti loppiaiseen mennessä voit käydä silmäilemässä historiaa. Siellä on paljon muutakin aivan nappiin osunutta, edelleen täysin  pätevää juttua, joita uskallan suositella.

LÖYDÄ MIELEISESI ja kerro, mistä pidit erityisesti. Siis mukaanlukien kaikki aika, myös jo  ennen viime toukokuun tilastoja. Mikä juttu maistui!? Ota kantaa ja arvioi tammikuun aikana!
Kerro siitä joko fB:ssa tai täällä, tai suoraan sähköpostiini joka on kaija.kiessling@hotmail.com
Mielipiteen voit mainita lyhyesti tai kertoa perustellummin, miten haluat.

Kaikille arvioitsijoille tarjoan kevään kuluessa hyvät kahvit ainakin Turussa - ja jos jossain muullakin  paikakunnalla on paljon osallistujia, miksei sielläkin! Tavataan ja jutellaan!

Ei kommentteja: