maanantai 6. joulukuuta 2010

HOIVA- APULAISIA

Ei savua ilman tulta.
Jossain taannoin kuin ohimennen kuitattiin, että henkilökunnan saamiseksi hoivakoteihin tarvitaan uutta koulutusta. Tarvitaan jopa uusi ammattikunta: hoiva-apulaiset.

Siis mitä?
Pikakoulutetaan lyhyesti ihmisiä hoivatyöhön. Palkka jää vielä pienmemmäksi kuin nyt yhdelläkään ammattiryhmällä hoitotyössä! Ansiotaso jää sellaiseksi, ettei sillä elä...tai on koottava jotain muuta työtä lisäksi. Tai haettava välillä leipäjonosta kassi. Kuten nyt jo monet pienipalkkaiset joutuvat pakon edestä tekemään. Ovat diakonit sen kertoneet.

Mutta suunnitelma on toteutumassa.
Taannoin oli asiasta jopa JHL:n järjestämä seminaari, jossa käsiteltiin ja esiteltiin hanketta. En ymmärrä ammattiliiton intressejä olla mukana suunnittelemassa koulutusta, jolla tehdään uusi paarialuokka riistettäväksi. Saa siitä niin yksityinen hoivayrittäjä lisää voittoja kuin myös kuntapuoli pidettyä 'kustannuksia alhaalla' kun kaikesta on säästettävä, varsinkin vanhustenhuollosta. En todella ymmärrä, sillä luulisi ammattiliiton kantavan huolta myös ihmisten toimeentulosta. Kun nyt palkka tulee jäämään alle lähihoitajan ja kodinhoitajan palkan, ja jos työ on päivätyötä, niin niukaksi ansiot jäävät. Nippa nappa minimitason yli.

Hoitotyössä puhutaan - tai ainakin takavuosina puhuttiin -myös hyvästä hoidon laadusta.
Missä se on? Miksei kouluteta ihmistä sen verran enemmän, että tuota laatua myös voidaan odottaa.
Kysymys lieneekin taas nimikekikkailusta. Näin saadaan hoitotyön ammattilaisia - aivan kuten taannoin, kun Turku muutti laitosapulaiset nimikkeiltään tosta vaan hoitoapulaisiksi ja laajensin yhtäkkiä työn sisällön.
Näin saatiin korjattua nimikkeiden määrää enemmän valtakunnallisisa suosituksia vastaavaksi. Mutta uusissa tehtävissään ihmiset ahdistuivat; heillä oli koulutus pitää paikat puhtaina, huolehtia hygieniasta. Nyt se jäi usein taka-alalle kun pitikin keskittyä hoitamaan ihmistä Ja sairaalapöpöt lisääntyi...

En ymmärrä mistä ja miksi niitä naisia löytyy ja tähän kaikkein pienipalkkaisimpaan työhön koulutetaan? Se on äärimmilleen vietyä naisiin kohdistuvaa työperäistä riistoa.
-  Naisten luonteella useimmiten työ tehdään tunnolla ja lämmöllä...kunnes voimat ehtyy, työpaikan ongelmat kärjistyy kun töitä delegoidaan aina alemmalle tasolle....siinä myös naisten työilmapiiri voi huonosti...eikä hoitotyö ole suinkaan kohentunut.

Pidän kyseistä hanketta täysin keinotekoisena kaunistaa työttömyystilastoja ja luoda uusi todella pieniplakkisten naisten ammattikunta.
-   Kun siitä palkasta pitäisi aikanaan syntyä eläke, josta elinajan odotteella leikataan osa pois ja taitettu indeksi syö loppua reaaliarvoa, on taatusti tuo työntekijäryhmä aikanaan eläköityessään minieläkkeellä sinnittelemässä.
-  Jos koskaan sinne asti pärjäävät..eläkikää kun aina nostetaan.

Sanon vaan: oi aikoja, oi tapoja!
Mitä mieltä?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olet Kaija aivan oikeassa.

T: Jouni

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Ammattiliitoilla on tässä se ongelma, että ne ovat täysin SDP-SAK-ideologian vallassa. "Työtätekevä" idolisoidaan ja nostetaan jalustalle, kapitalisteja kiitetään siitä että he tarjoavat työtä, kommunisteja syyllistetään aikeista kumota tämä työtä tarjoava järjestelmä, ja työttömiä pidetään laiskureina koska he eivät tee työtä. Noin ajateltaessa on ihan johdonmukaista, että tuollaiselle köyhien sortohankkeelle sanotaan kyllä. Minä en sanoisi kyllä, mutta se on toinen tarina.

kaija kirjoitti...

Jouni, ollaan taaskin ihan samaa mieltä!
Ja keiju, mielenkiintoinen analyysi tämän päivän duunareista, työttömistä ja kapitalisteista...hyvä havainto!