Joulukertomus tiinun taikinasta ja miten se siivottiin
Joulumuori totesi tässä päivänä muutamana ennen joulua, että on aika leipoa jouleipää.
Vaan surullista kyllä, hän huomasi tuota pikaa, että olipa kaiken kiireen keskellä hukannut vuosien ikäisen kunnon leipäreseptin.
Niinpä hän katseli ympärilleen ja arveli, että eiköhän noista ympärillä näkyvistä pussukoissa ja pusseissa olevista tarvikkeistakin jotain synny.
Niinpä alkoi muori alustaa taikinaa.
Hän otti tarpeeksi suuren tiinun. Sinne hän laski pohjalle liemeksi hapanta piimää, riittävästi hiivaa ja ripaus karkeaa suolaa. Kädenlämpöiseen liemeen muori sekoitti monenlaista, mitä sattui pöydänkulmalta pussikaupalla löytämään. Sieltä hän sekoitti monenlaista katsomatta sen tarkemmin mitä niissä oli: siinä meni pussillinen soinin sanoja, puheita ja muuta retoriikkaa sekä runsaasti, jopa kokonainen pussillinen höystettä ilman ajatustakaan.
- Mausteeksi hän löysi toisesta pussista outoja ajatuksia vapauspuolueelta ja muilta ääriaineksilta, mutta näitäkin tuntui olevan tuvan nurkassa pussikaupalla. Taikinan pohjustuksen ollessa valmis heitti muori sen päällä vielä pari kouralllista erikseen sihtiseulottuja Halla-Ahon vihatekstejä. Sen jälkeen hän uskoi taikinan olevan sopivan paksua.
Muori jätti taikinan nousemaan liinan alle, kunnes puheet ja kirjoitukset alkoivat turvota, paisua, kasvaa, kunnes valuivat tiinun reunoista alas lattialle asti.
Mutta voi voi voi voi!
- Lattialta tuo merkillinen, perin kummallinen taikinainen massa takertuikin kaikkien leipuritonttujen jalkoihin niin, etteivät saaneet millään heti töppösiään puhtaaksi, vaan joutuvat ne jaloissaan töppöstelemään talosta taloon. Tahtomattaan joutuivat he noin kuljettamaan noita taikinaisia juttuja yhä kauemmas ihmisten ilmoille, vaikka eivät ilmoisna ikinä olisi moisilla teksteillä halunneet pilata ihmisten jouluiloa.
Mutta koska maassa oli lähes miljoona köyhää, joiden pukinkontissa ei ollut lahjoja eikä lahjuksia, jäivät jäljelle nuo töppösissä tulleet taikinanjäljet. Paremman puutteessa ja nälissään alkoivat ihmiset niitä tutkia, ja pian uskoivat noihin sanoihin kuin jouluevankeliumiin konsanaan noina pyhien aikoina. Täten oli viruksen tavoin levinnyt tuvasta tupaan tuo syyttävä teksti, jossa kerrottiin ja julistettiin ihmisille sanomaa siitä, kuka heidän leipänsä syö ja kuka heidän avustusrahansa saa.
Siihen kaikkeen ihmiset ottivat ja uskoivat silmälasit huurussa. Ajattelivat, että tottahan tuo kaikki olisi.
Mutta Tonttu Tomera otti ja aloittu uuden vuoden aikaan jälkien siivoamisen.
Kun joulun jäljet kodeistakin siivottiin, ihmiset totesivat sen olleen käyhemmän kuin koskaan.
Kun tuli talvipäivän seisaus, alkoivat kuin ihmeen kaupalla jälleen ihmisten silmälasit ja silmät kirkastua ja korvatkin paremmin kuulla.
He alkoivatkin kuulla ja nähdä, että maahan muista maista muuttaneet ihmiset eivät olleetkaan syyllisiä heidän köyhyteensä ja osattomuuteensa, vaan syyllisiä olikin koko se luokka ihmisiä, joka väitti vastakkainasettelun ajan olevan ohi. Hepäs olivatkin kaikessa julmuudessaan tehneet päätöksiä, jonka vuoksi köyhien köyhyys vain syveni samalla kun rikkaiden rahakammiot täyttyivät kullalla ja mirhamilla.
Nuo tiinussa paisuneet sanat ja lauseet höysteineen ja mausteineen osoittautuivatkin ennen pitkää pahentuneiksi, pahanmakuisiksi ja turhia tuskia ja kipuja aiheuttaviksi ajatuksiksi teksteiksi.
Jotta kansan terveys saataisiin pelastettua, päätettiin lopulta ajaa kaikki tuo tiinun sisältö ja sieltä levinnyt soopa ongelmajätelaitokselle. Siellä se hävitetäänkin ikuisisiksi ajoiksi pois aiheuttamasta mielipahaa ihmisten keskuuteen - varsinkin köyhien, työttömien ja monin tavoin osattomien keskuuteen, kuten nyt oli tapahtunut.
Sen jälkeen ei kansan keskuudessa enää oikeasti ollut miljoonaa köyhää, joiden tilanteen aiheuttaisivat muka muutama kymmenentuhatta maahanmuuttajaa, vaan oli ihmisiä, jotka oppivat kevään aikana tuntemaan toisensa. He päättivätkin yhdessä tuumin hävittää graniittilinnoista kaikki valheiden ja pahojen ajatusten puhujat ja vihan kylväjät. Seuraavaa joulua he alkoivatkin innolla odotella paremman toivossa, sillä köyhyys oli lakaistu historiaan suurella luudella.
Sen pituinen se.
Tämän tarinan kuuli Kaija kaikilla korvillaan, ja tarina on totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti