tiistai 19. lokakuuta 2010

Sirkka-Liisa Kivelä läksytti....

..railakkaan reipaasti ja vallan olan takaa päättäjiä huonosta vanhustenhuollosta. Eilen illalla oli  allekirjoittajan lisäksi eduskuntapuolueiden ehdokkaita Turun Ruusukorttelin palvelutalon ruokasalissa, ja väkeä oli varmaan toista sataa ihmistä. Pääosa eläkeikäisiä, vanhuksia, joukossa myös lähihoitajiksi valmistuvia aikuisopiskelijota.

Illan kuluessa ehdokkaat vastasivat sekä valmiisiin että yleisön joukosta nousseisiin kysymyksiin, ja sen jälkeen Sirkka-Liisa Kivelä kommentoi ja arvioi vastaukset.
Ja antoi palaa.
Oli riemastuttavaa kuulla, miten hän osoitti päättäjien aina lainsäädännön valmisteluja ja niiden vahvistamista myöten syyllistyvän jopa rakenteelliseen syrjintään. On olemassa useita lakeja ja lainomaisia säädöksiä, joissa tapahtuu selvää ikäsyrjintää.

Hän luetteli liudan esimerkkejä, joita en malta ola toistamatta tässä:
* Ikäsyrjintää tapahtuu kaikien aikaa monissa palveluissa kunnissa
* Suomen Perustuslaissa luetellaan ikä muiden mukaan ominaisuutena kuten varallisuus,
uskonto jne, mutta vaikka Perustuslaissa onn erillinen pykälä lapsia koskien, sellaista ei löydy vanhuksia koskien.
*   Nykyinen Yhdenvartaisuuslaki kieltää ikäsyrjinnän työelämässä, vaan ei elämässä yleensä!
*   Kela noudattaa kuntoutuksen osalta ikärajaa, joka on myös säädöspohjainen aiheuttaen syrjintää!
*   Maamme ihmisoikeuspolitiikassa ilmenee selvää syrjintä, sillä kaikki muut syrjityt ryhmät todetaan, vaan ei vanhuksia

Kivelä korosti vanhvasti, ettei Suomen hallitus ole tehnyt ikärasismin poistamiseksi mitään.
Kun valmistelussa on uudistettu Yhdenvertaisuuslaki, liittyy siihen myös yhdenvertaisuusvaltuutetun valinta ja nimeäminen.
-   Tähän liittyen Kivelä toi esille vaaran, että aloite vanhusvaltuutetun nimeämisestä ja vakanssin perustamiesta vesittyy yhdenvertaisuuden alle. Siitäkin huolimatta, ettei laissa eds puhuta vanhuksista.
Kivelä korostikin, että vanhusvaltuutetulla on oltava laki takanaan, ja siinä on erikseen myös määriteltävä, että on vanhusvaltuutettu, jonka tehtävät kirjataan lakiin ja todetaan, että on toimisto sitä varten.  Vanhusvaltuutetun on nostettava esiin asioita, jotka ongelmallisia, ja miksei voisi kertoa myös positiivisista asioista, Kivelä arvioi.
-   Tähän liittyen ex - parlamenttimies Ensio Laine totesi, että on vaadittava myös omaa budjetointia tälle toiminnalle, muuten vaikea toteuttaa.

Asian korjaamista uskoo Kivelä auttavan sen, että tulossa on direktiivi, joka kieltää iäkkäiden ihmisten syrjinnän. Tämän sanoessaan hän korosti, että oltakoonpa EU:sta mitä mieltä tahansa, tämä on hyvä asia ja auttaa meitä. Samoin Kivelä krosti, etteä vanhukset itse eivät saa antaa syrjiä itseään. Aikanaan naiset nousivat taisteluun tasa-arvon puolesta, nyt on iäkkäiden ihmisten aika nousta samanalaiseen kamppailuun. Emme saa antaa syrjiä itseämme -hän sanoi.

                                                        ********************'
Tilaisuuden jälkeen kävin pari kiinnostavaa keskustelua. Toinen oli kahden eturivissä istuneen rouvan kanssa. He toivat vahvasti esille uudelleen sen, etteivät kaikki eläkeläiset todellakaan ole samassa asemassa. Toiset saavat rahalla mitä tarvitsevat - jota itsekin eriarvoisena asiana yhdessä puheenvuorossani korostin. Edelleen rouvat korostivat, että ei ole vuosikymmeniin eduskunnassa tehty kuin lähinnä pienituloisten elämää lisää ahdistavia päätöksiä.

Toisen keskustelun kävin Turun vanhustuki ry:n johdon ihmisten kanssa, siis tilaisuuden järjestäjien - jota yhdistystä Kivelä oli aikanaan perustamassa. Nostin esille miten Kivelä avasi puheissaan kaikki pellit auki ja lasketteli täysillä ja rohkeasti läksytyksiä ...aina äänenkäyttöään myöten. Yhdistyksen toimijat totesivatkin juttutuokiossamme, että varmaan täytyy yhdistyksenkin uskaltaa ottaa reippaamnmin kantaa näissä asioissa.
'Ollaanko oltu sittenkin liian varovaisia' - pohti nykyinen pj Pirjo Immonen - Räihä, TYKS:n johtavia lääkäreitä.
Hyvä niin. Yhdistyksen syyskokous lähestyy, ehkä sieltäkin lähtee uusia aloitteita vaikka Turun kaupungin suuntaan vanhustehuollon osalta.

Ei kommentteja: