torstai 28. lokakuuta 2010

RAIDELIIKENNETTÄ VAI ASEVARUSTELUA?

RAIDELIIKENNETTÄ VAI ASEVARUSTELUA?

Näinä päivinä on uutisoitu jälleen viestintä - ja liikkennenministeriön hankkeista VR:n kilpailuttamisen suuntaan. Ensisijassa on puhuttu nyt henkilöliikenteen kilpailuttamisesta. Tämä liittyy koko valtakunnassa meneillään olevaan rajuun yksityistämisen buumiin, joka kilpailutuksineen ja rajojen avaamisineen tuli EU:n myötä maahamme.

Kilpailutuksista ja ulkoistamisista on niin valtiolla kuin kunnilla jo runsaasti kokemuksia. Kunnissa on jouduttu jo niiden toiseen vaiheeseen: se on merkinnyt toimintojen uudenlleen kunnalle ottamista, kun yksityinen ei vastannutkaan tarkoitustaan sen paremmin palvelujen kuin hinnankaan osalta. Takavuosilta on esimerkkejä mm. valitolle strategisesti merkittävien toimialojen myymisestä, jonka seurauksena mm. viestintä- ja liikkenneministeriö joutuu ne nyt miljoonarahoitukella uudelleen rakentamaan.

Englannissa yksityistettiin jo 1980-90-luvuilla raideliikennettä sillä seurauksella, että lopputulos on ollut täysin susi. Matkalippujen hinnat ovat nousseet, aikatauluissa pysymisestä ei ole tietoakaan saatikka rautatieläisten työsuojelun ja työturvallisuuden romahtaminen. Liittyen ratojen rakentamiseen ja kunnostustöihin ja ratapihojhen turvallisuuteen ovat mm.kuolemaan ja vammautumiseen johtaneet onnettomuuden kasvaneet merkittävästi. Taanoin asiasta oli kiinnostava dokumettikin TV:ssä, ja ohjelma antoi selvän kuva mitä Englaniissa rautateiden yksityistämisestä on seurannut.

Jos valtio nyt asehankintoihin ja varusteluun budjetoimistaan yli  2 mrd:sta käyttäisi osankin jo vanhentuneen raideverkon ajanmukaistamiseen, korjaamiseen ja sähköistämiseen, olisi se myös erinomainen teko ekologisesti. Todellinen ympäristöteko. Liikennettä - niin ihmisiä kuin rahtiakin - siirtyisi sen jälkeen varmasti kumipyöriltä raiteille. Samalla niiden talvikunnostukseen voitaisiin varautua toisella tavalla. 

Raideliikenteen kohentaminen ei kuitenkaan ratkea kilpailutuksella, vaan toisenlaisella budjetoinnilla, kuten edellä mainitsin. Ei tarvitse vakuutta ja surra kansalaislle, että valtio velkaantuu, jos sillä on varaa panna varustelumenoihin miljarditasolla rahaa - ja samalla jäävät monet muut sektorit huonommalle. Jos yksityinen toimija tulee mukaan, uskooko joku siihen,  että se tulee hyvää hyvyyttään ajamaan juniaan ja palvelemaan meitä. Niin ei taatusti ole, vaan sijoittajat hakevat aina kasvua ja voittoa sijoittamalleen pääomalle. Sehän on selvää, siitä kertovat jo pelkät lehtien pörssisivut.

Ei kommentteja: