Ennakkon olin kuullut ja lukenut elokuvasta melkoisesti, joten tiesin suunnilleen mitä tulossa.
Silti se yllätti.
Niin hienotunteisesti ihmiselämän arjen asioita monella tsasolla ja taholla....onnea ja surua, toiveita ja pettymyksiä. Kaikki niin rauhallisen tyynesti kerrottuna huolimtta iäkkään miespotilaan raivareista vuoteen omana kohteenaan maahanmuuttajahoitajat, tai raivarit, joita sai päähenkilön Martan tyttärentytär Emmi huumeenhuurteisessa kohtaamisessaan isoäidin kanssa. Silti koko tunnelma oli oikeastaan arkea rauhallisempaa, niin sen koin. Siksi se antoi myös aikaa ajatella noita ihmisiä, heidän kohtaamisiaan ja kohtaloitaan.
Todella aitoja roolituksia ja esityksiä ... melkein kuin dokumenttia. Ei turhaan Anneli Sauli ole saanut kiitosta.
Annelin itse tuntien koin, että Anneli oli itsesiassa roolissaan lähes kuin oma itsensä...kehon kieli, ilmeet ja puhetapa. Siksi kai tunne dokumentista voimistui.
Mutta moniko Eelis kulkee porraskäytävissä, montako isoäitiä tulee huijatuksi ja hyväksikäytetyksi, moniko hoitaja ei jaksa vaan osaltaan väsyy jo maahanmuuttajataustaisen mustan naisen rinnalla olemaan ystävällinen vanhuksille - tämän somalinaisen, jolla suhtautuminen vahukseen tuntuu luonnolliselta ja ymmärtäväiseltä aivan luonnostaaan - siinä missä esimies komentaa toisenlaiseen menoon.
Kaikkiaan elokuvan katsominen oli ihan erinoaminen kokemus ja katko pyhiin.
- Toki sisareni ammattiinsa ja työn sisältöön perheissä ja maahanmuuttajien keskuudessa päivittäin pudotti hänet keskelle arjen rutiineja ja ihmisten ongelmia näin pyhinäkin - kuten hän luonnehti. Kuvaus oli siis täyttä totta ja arkea, ja siitä erinomaisesti tehty elokuva.
Kuka on katsonut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti