sunnuntai 2. toukokuuta 2010

SIWA 24 h AUKI - MYYJÄT JO KAUHUISSAAN VAPUSTA

Kuten jo aiemminkin olen kirjoittanut mm. lehdissä ja face book sivuilla, on tuomittavaa, että Siwoja pidetään kellon ympäri auki. 

Viikko on mennyt nyt niin. Turusa oleva 24 h - myymälä on tuossa nurkalla. VAin muutama sata metriä. Tänään haimme pari purkkia maitoa, ja myyjä kertoi, että varsinkin vapun aika on ollut yhtä hullun myllyä.
Ovat kaikki myyjät edelleen aivan kauhuissaan tilanteesta. eikä ihme.
Palaan tarkkaan vapun ajan asiaan ja työaikaan uudelleen, kun kuulen, miten koko prosessi työntekijöiden kanssa työvuorojen siirtämisessä tapahtui.
Tradekan edustajiston jäsenenä ja naisena en voi ratkaisua hyväksyä.

Kuten joku viikolla olleessa edustajiston kärkkäässä kokouksessa sanoi, on pääomasijoittajalle tehtävä selväksi, että vaikka Osuuskunnalla on vain 16 % omistusosuus, me olemme 100 % siitä joukosta, joka on omistajajäseniä, ja joka niin halutessaan voi äänestää jopa jaloillaan.
Silloin olemme 100 %, emme kuten Wihuri ja ruotsalainen sijoittaja IK Kapitalindustri.

Kaikkiaan niin aukioloasiasta kuin kaupan alan työtaistelun aikaisesta liikeeen johdon provokatoorisesta toiminnasta käytettiin kokouksessa useita todella kärkkäitä puheenvuoroja. Vahvaa kritiikkiä tuli niin VAS:n kuin SDP:nkin taholta oman puheenvuoroni lisäksi.
-  Ja kiinnostava havainto on, että näitä puheenvuoroja käyttivät yhtä lukuunottamatta naiset!

Parasta oli ja mieltäni lämmitti suora palaute omasta puheenvuorostani. Se käsitteli aukiolonajan lisäksi myös erityisesti myyjien työsuojelua, kuormittavuutta ja vaativuutta oheistoimien suhteen. Palkkaukseenhan  ei oheistoiminnot ja vaativuus ole vaikuttaneet ollenkaan, vain kiire lisääntyy.

Kokouksen päätyttyä tuli luokseni kädestä pitäen kiittelemään kaksi pääluottamsumiestä. Olivat tyytyväisiä, että joku puhui heidänkin suullaan. Aiheeseen liittyvä lehtiartikkelini helmikuun lopulta oli kiertänyt myös luottamusmiesten käsissä - täällä sen julkaisi  mm. Turkulainen. Ei kai auta olla tuppisuu eikä mämmikoura, jos on jotain mieltä asiasta, ja varsinkin, jos on valittu hoitamaan toisten ja yhteisiä asioita!
Vai mitä?


JÄLKITEKSTI:

Tähän liittyen oli tullut anonyymiltä lähettäjältä kommentti, jonka klikkasin julkaistavaksi, mutta joka tippui jostain syystä pois.
Sen ajatus oli, 'eikö SKP:ssä oli syytä keskittyä kertomaan ihmisille, kuka itse asiassa on pääomistaja  Siwassa, Valintataloissa ja Euromarketissa...siis ruotsalainen pääomasijoittaja..'
Olen samaa mieltä, että se on asia, josta pitää selvittää ja puhua enemmänkin.
Turussa olemme järjestämässä tilaisuutta kaikille ehdokkaina olleille, mutta ennen mmuuta avointa jäsentilaisuutta, jossa näitä asioita on tarkoitus selvittää.
Tästä tehtiin päätös piirikokouksessa aloitteestani.

-  Koko jutun yksi ydin on siinä, että viimekädessä omistaja-asiakkaat ovat se varsinainen omistajajoukko. Sillon ei puhuta 16 %:sta vaan 100 %:sta.
Se voi ottaa omalla tavallaan vallaan, jos niin haluaa...äänestämällä jaloillaan...joten jos tätä puolta tässä väemmistöomistajana korostettaisiin tarpeeksi, se saattaisi jotain vaikuttaa...tai sitten ei?

Ei kommentteja: