EDUSTAJAKOKOUKSEEN

Suomen Kommunistisen Puolueen edustajakokoukseen on enää viisi päivää. Se on kolmen vuoden välein oleva foorumi, jolla arvioidaan politiikka, toiminta, tavoitteet, puolueen johtotyö ja johdon valinta.

Asiakirjoja ja aiheita on ollut valmistelussa koko talven - osa teemoista keskustelussa pidempäänkin.
Näin naisena haluan nostaa yhden teeman, joka on esillä: puolueen tasa-arvo-ohjelma.
Kysymys on siitä, ettemme puhu vain tasa-arvosta ympärillämme olevassa maailmassa, vaan miten se toteutuu myös omassa puoluetyössämme. Siitä ei ole olemassa yksioikoista johtopäätöstä, joka pätee kaikilla alueilla tasan samalla tapaa. Jossain on miesten ääni ja asema selvemmin  puolueessa esillä, jossain päin naiset on valittu tai joutuneet näihin tehtäviin. Alueelliset erot johtuvat monista syistä.

Vaikka olenkin puolueen jäsenenä velvollinen ottamaan kantaa asiaan ainakin kokouksessa valintoja tehtäessä, en lähde sitä tässä laajemmin spekuloimaan.
Tosiasia on kumminkin, että liian usein edelleen korostuu se, että vain kunnon työmies ja duunari on paras vaihtoehto useisiin tehtöäviin. Tämän päivän naiset katsovat niitä samoja kovia tosiasioita silmiin jopa miehiä useammin: on miehiä pienemmät palkat, on epämääräiset työsuhteet, on työaikoja, joiden palkalla ei voi tulla toimeen...ja kymmenet tuhannet ytksinhuoltajaäidit, jotka tietävät mitä on köyhyys.

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo eivät ole identtisiä asioita. Yhdenvertaisuutta tarvitaan - se on selvää, kun puhumme toiminnasta ja työstä työväenliikeessä. Tasa-arvoa ehdottomasti samoin.
-  Puolueen johdossa tarvitaan ihmisiä, joilla on sekä kuntoa että intoa, mutta myös kansanviisautta ja elämänkokemusta, taitoa ja rehellisyyttä. Eikä koulussa opittukaan pahasta ole, mutta muutoinkin voi lukeamlla sivistää itseään.

Työ kommunistisessa liikeessä ei koskaan voi olla itselleen vihreän oksan etsimistä - niitäkin pyrkyreitä on vuosikymmenten saatossa liikaaakin ollut mutta matkasta pois tippunut. Tai voimat, into, vilpittömyys ovat loppuneet kesken - kenellä mistäkin syystä. Epätoverillisuudella ja juonilla ei asiaa korjata, se on selvää. Siitä puhuin myös puhujapöntössä edellisessä edustajakokouksessa puoluejohdon valinnan yhteydessä.

Nuoria tarvitaan, jotta työ jatkuu. Vanha Järjestönuorten ohjelmanumero  " Vuoro vuoroon vaihtuu" luonnehtii sen hyvin. Mutta ei puuhunkaan ei kiivetä koskaan latvasta. Kyllä tyvestä alkaen on kiivettävä. On osoitettava myös taitonsa, sitkeytensä ja rehellisyytensä asialle, jonka puolesta teemme työtä. Sen vuoksi ei tarvita paikkaa puolueen tai piiritason johdossa, jos haluaa kommunistina toimia. Päinvastoin!
Mutta kuten sanoin, aina myös tarvitaan vuoron vaihtoa toisten vanhetessa.

Nuoruus on ajassamme slogani, jota korostetaan yhteiskunnassa monilla aloilla. Aivan liikaa!
Kuitenkin edelleen suuret ikäluokat ovat huomattava osa yhteiskuntaa ja myös niitä, joiden käyttäytyminen vaaleissa ja yhteiskunnallisessa toiminnassa tuntuu vielä parikin vuosikymmentä. Niin  hyvässä kuin pahassa, mutta kokemuksella.
-  Siksi kuulutan varovaisuutta sen suhteen, ettei 'kaikki heti mulle' - tyylillä valitan tovereita vaikeisiin tehtäviin. Puhumattakaan omalla pyrkyryydelle perustuen. Sitä en kommunistien keskuudessa ymmärrä.
Pitää kestää paljonkin tässä yhteiskunnassa polkemista ja niitä potkuja, joita kommunisteihin suunnataan.
Siinä ei aina nuoruus yksin riitä. Taitomme on osata yhdistää tuo nuoruus ja vanhempien kokemus - ja sitä tarvitaan nyt!

Muutama vuosi sitten oli Brasiliassa tapaamassa Sao Paolon kommunisteja paikallisessa piirijärjestön puoluetoimistossa. Heidän kokemuksena tilanteesta, jossa nuoria tuli tulvimalla  jäseniksi ja valittiin keskeisiin tehtäviin, oli se, että lyötiin päätä seinään monissa asioissa, jonka vanhempi sukupolvi oli jo tehnyt. Nuorten innolla ja kokemattomuudella tuhalttiin energiaa asioihin, joissa olisi pitänyt pysähtyä keskustelemaan, mitä on ollut, mitä näissä asioissa on tehty ja opittu edellisen sukupolven aikana.

Jottei nyt tehdä liian innostuksen vallassa sukupolvenvaihdoksen nimissä valintoja, on hyvä vielä viimeisinä päivinäkin istua alas ja tarkastella huolella kriteereitä, miksi kukin valitaan puolueen johtoon.
Niin  puheenjohtajan ja pääsihteerin  paikalle, niin poliittiseen toimikuntaan kuin keskuskomiteaankin.

Me emme ole verkkosukkapuolue emmekä vuosi vuodelta väriään vaihtava puolue.
Meillä on oltava aina myös korvat auki, meidän edustamamme toivo on oikeaa toivoa ihmisille - ei pääomalle. Sen työn johtamisessa tarvitaan niin nuorten voimaa kuin vanhempien kokemusta.
Mutta niin, että tasa-arvo näkyy myös SKP:ssa. Siinäpä ratkaistavaa!
Näin ajattelen.