sunnuntai 26. syyskuuta 2010

KÖYHYYS KASVAA KÖYHYYDEN VASTAISENA VUOTENA - entä köyhyyden vastaiset ratkaisut?

Olemme eläneet pian yhdeksän kuukautta EU:n nimeämää köyhyyden vastaista vuotta. Missä se näkyy?

Se näkyy siinä, että köyhyys näkyy yhä vahvempana.
Yksi monia maita koskettanut ilmiö on ollut Romanian romaanien kerjääminen paitsi Suomessa erityisesti eteläisen Euroopan maissa.
Miten näihin köyhiin ovat EU-maat suhtautuneet. Korkeintaan ajamalla pois maasta. Panemalla junaan tai lentokoneeseen ja lähettämällä takaisn kotimaahan. Tunnettu tapa varsinkin Ranskassa ja Espanjassa.
- Pois silmistä - pois mielestä!
Sekös auttaa ja poistaa köyhyyden?

EU:n säädösten mukaan on sen jäsenmaiden ihmisillä liikkumisvapaus.
- On siis näiden säädösten vastaista valikoida ihmiset, ketkä saavat tulla maahan tai olla siellä.

Suomessa romaanikerjäläiset ovat puhuttaneet myös. Varkaudet ovat tietysti tuomittavia, mutta suinkaan kaikki heistä ei ole varkaita. He ovat yksinkertaisesti köyhiä, jotka ovat lähteneet kerjuulle.

Yksi esitys yli muiden kerjäämisen estämiseksi on ollut yli muiden ja vahvasti esillä: kielletään kerjääminen, tehdään siitä rikollinen teko.
Sillä lailla!
Käytännössä se siis tarkoittaa, että köyhyys kriminalisoidaan.

Entä muita teemavuoden ilmiöitä?
Tuloerot kasvavat. Samaan aikaan tasavero nakertaa köyhiä yhä köyhemmiksi.
Ei tarvitse mennä Suomea kauemmas. Veromuotojen kasvattaminen yhä enemmän tasaverojen suuntaan on salakavala tapa kasvattaa valtion kukkaroa köyhien ja pienituloisten kustannuksella. Se ei ole vaikea ymmärtää.

Sosiaalipolitiikka
on muuttumassa yhä enemmän epäsosiaaliseksi. Kun hallituksen tavoitteena on pitää köyhät vääjäämättä köyhinä asettaen esim. takuueläkkeen jälkeen tulon tavoitteeksi 680 euroa, ei voi muuhun johtopäätökseen tulla. Ja siitäkin tullaan alaspäin, kun takuueläke pudottaa esim. asumistukea!
EI auta köyhää. Tämä on erityisesti esim. niiden lähes 100 000 eläkäläisen tilanne, jotka elävät pelkällä kansaneläkkeellä.

Maassamme on 16 % lapsia ja nuoria, jotka elvät köyhyydessä perheineen. Miten he tässä tilanteessa jaksavat katsoa luottavaisena tulevaisuuteen?
- Mitä valoisia kiinnekohtia he voivat repiä irti arjestaan kun katselevat ympärillään varakkaampien perheiden lasten menoja ja harrastuksia?
Onko ihme, että syrjäytymisvaara kasvaa?

Köyhyyden vastaisia ratkaisuja saa hakea kuin neulaa heinäsuovasta. Eipä niitä pystyneet rehellisesti osoittamaan meille ne kansanedustajatkaan, jotka tulivat tapaamaan mielenosoittajia eduskuntatalon portaille 6.5. 2010.
(Viereisellä palstalla on kuvakulmia mielenosotuksesta.)

EU:n julistama teemavuosi on kuin kulissi, jonka edessä sen johtajat ja muu eliitti voi esiintyä kädenojentajina ja puheiden pitäjinä, mutta kun vuosi päättyy, kulissit puretaan!

Ainäkin tavallisen ihmisen näkökulmasta teemavuosi on kuin satunäytelmä, joka ei ole totta. Mutta jokaisella hyvällä sadulla on opetuksensa. Tämän sadun opetus on, ettei sadunkertojiin voi uskoa!

Vai uskoitko sinä, että maassamme köyhyys vähenee teemavuonna, tai että tehdään edes siihen tähtääviä päätöksiä oikeasti??

Ei kommentteja: