lauantai 8. marraskuuta 2008

Lokakuun vallankumouksen merkkipäivä



Venäjällä kommunistit ja monet muut muistavat ja juhlivat eilen lokakuun vallankumouksen merkiipäivää juhlapäivänä. Eivätkä vain muista, vaan myös siis juhlistavat sitä.
Kuitenkin Venäjän nykyvalta muutama vuosi sitten lopetti kyseisen päivän vieton kansallisena merkkipäivänä, ja palkallinen vapaapäivä peruttiin.
Päivää ei saisi enää juhlia.
Mutta niin tehdään edelleen Venäjällä ja monella muullakin taholla.
Turun seudulta on perinteisesti jälleen bussilla joukko ihmisiä juhlimassa Pietarissa päivää yhdessä paikallisetn kommunistien kanssa.

Sen sijaan toisaalla Pietarissa - vallankumouksen syntysijoilla - juhlistettiin eilen USA:n erinomaisuutta.
Vietettiin amerikkalaisen autotehtaan vihkiäisiä. Kyse on jälleen yhdestä amerikkalaisen pääoman maihinnnoususta Venäjälle. Näin USA voi jatkossa taas uusin perusteluin todeta olevan etujensa valvomisesta kyse, jos Venäjällä kansa alkaa uudelleen olla levotonta ja vaatia muutosta politiikkaan. Kyllä USA:sta löytyy silloin arveluttavaa apua etujensa valvomiseksi, pelkään pahoin.

Turussa vallankumouksen merkkipäivää juhlistivat Turun Kommunistiset Nuoret. Käynti Leninin muistomerkillä, kukkien lasku ja hyvä puhe saivat jopa kuvaa myöden tilaa myös tämän päivän TS:ssa, jonka toimittaja oli paikalla. Käynti Leninin muistomerkillä vallankumouksen muistamiseksi ja kunnioittamseksi ylitti uutiskynnyksen.
Ja koko uutinen kuvineen kaikkineen päättyi muutamaan lauseeseen vallankumouksesta, jonka seurauksena Lenin myönsi ja allekirjoitti maamme itsenäisyyden.

Näin samalla myös vuoden 1918 tapahtumat saivat välillisesti kunniallisen maininnan, joka on tärkeää näin merkkivuonna.
Samalla väitteet vuoden 1918 vapaussodasta kumottiin!
Hyvä näin!
Hyvä, nuoret toverit!

Ei kommentteja: