sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Väkeä luokan täydeltä...ja monenlaisia ajatuksia myös.



Koulun historianluokassa Turussa oli alun viidettäkymmenetä ihmistä paikalla, kun keskusteltiin  MINNE MENET KIRJASTO(ON)?
Tunnelma, keskustelu ja koko tilaisuus oli luonteeltaan todella hyvä..

Kukaan päättäjistä ei vaan tullut paikalle sen paremminkuin kirjaston johtoakaan -  vaikka kutsuja oli mediassa ja monissa paikoissa ympäri kaupunkia ja mm.kirjaston johto tiesi tilaisuudesta tarkkaan. Kirjastoissa oli runsaasti lennäkeitä näkyvillä.

Kulttuurilautakunnan jäsenistä Mäki käväisi, mutta syystä tai toisesta lähti pois ennen kuin itse asiassa oli edes keskustelu alkanut. Ei kukaan ollut uskottavasti perustelmassa, miksi edelleen suljetaan ja supistetaan, vaikka alueen ihmiset ovat kirjastojen tarpeesta eri mieltä. Toki se vastaus olisi varmaan ollut se, että on pakko säästäää.
- Nyt vuorossa Varissuo, jossa 1.5. suljetaan kirjasto! Suurimmassa lähiössä pannaan kaupungin uusin lähirjasto remonttiin! Mitä tolkkua? Ei muuta kuin se, että säästetään remontoimalla ja pannaan tilat puolta pienemmniksi! Vaikkei edes tietoa, kuka alakertaan tulee vuokraa puolittamaan.

Kun rahaan viitattiin, nostin puheenvuorossa esille sen, miten tilaliikelaitos ja koko kaupungin toimien liikelaitostaminen ovat johtaneet siihen, että kaupungin omissa tiloissa pidetään täysin kaupalliset vuokrat. Kuitenkin omaisuuden hankintaa ja ylläpitoa on aikanaan koottu ja tuettu tasan tarkkaan verovaroin.
Kalliit vuokrat johtavat siihen, että hallintokunta toisensa perään siirtää taskustaan rahaa toisen hallintokunnan piikkiin, joka ei suinkaan tuota mitään vaurautta tai säästöjä kaupungille. Molemmat ovat kaupungin omaisuutta ja toimintoja - kuten Nummessa kirjasto ja kotipalvelu, jotka ängettiin saman katon alle. Kumminkin tilaliikelaitos laskuttaa seuraavat kymmenen vuotta remonttikuluja hallintokunnilta, joilat rahat ovat pois toiminnasta. Itse asiassa Nummessa oli edullisempiakin tiloja kotipalvelulle tarjolla - mutta kun se ei sopinut, vaan piti supistaa kirjastoa ja näin palveluja.

Niin kiinnostavia kuin kirjastoseuran toiminnanjohtajan Sinikka Sipilän alustus ja Kirsti Saksan ja Pekka Ruolan puheenvuorot olivatkin, kaikissa puneevuoroissa  heijastui tarve 'päästä eroon suurista lähikirjasatoista' - kuten Saksa asian muotoili.
-  Siis isot lähikirjastot, joissa voi lukea, kuunnella, etsiä ja löytää, tutustua, opiskella...monenlaista, ne ovat nyt pahasta. Pieni on kaunista - jolloin myös käyttö muuttuu. Ihminen ei tiedä avaako oven kirjastoon vai nuorisotilaan kun menee Jyrkkälään - näin sen näen. Joku piti hyvänä, että paikalla voi asioida vaikka kirjaston työntekijä on paikalla vain kolmena päivänä viikossa.
-  Olisi kiinnostavaa tietää, miten sen kirjasto aukiolot informoidaan - onko se auki nuo kolme kertaa viikkossa vai useammin. Kirjastolaki kun määrittää, että paikalla on aina oltava myös ammattitaitoinen henkilökunta neuvomassa ja opastamassa asiakkaita, mikäli tarvetta esiintyy. Eli ei siinä palvelu toimi kun nuoriso-ohjaaja pitää ovia auki! Ei sitä voi heiltä edes edllyttää!

No, paljon hyvää ja kiinnostavaa oli puheenvuoroissa, mutta siitä ei päästä mihinkään, että  Turku on vääjäämättä supistamassa kirjastojen täyttä palvelua ja valikoimia. Ei siinä auta edes kulttuurikortti, ellei kirjasto ole ossa lähipalvelua. Lähipalveluja ihmiset kaipaa ja tarvitsee!
                                                                                                                                                                             (kirjastokeskusteluun liittyvät kolme kuvaa on tallentanut paparazzimme Pirjo)

Ei kommentteja: