perjantai 18. marraskuuta 2011

KESÄ MENI - TALVEA ODOTELLESSA

Enemmän kuin tarpeeksi on tapahtunut maailmalla sitten viime kirjaamisen tällä sivulla.
Jossain vaiheessa kevättä ja kesää tuli eteen asioita, jotka ottivat aikansa ja paikkansa elämässä niin, että oli tauon paikka tällä sivulla.

MUTTA MUTTA
Pitkään olisi pitänyt ehtiä jo tulla takaisin, mutta monet hankkeet ja kamppailut ovat tosissaan vieneet aikani.
Niitä ovat olleet
-   Occupy-liike maailmalla ja Turussa,
-   monin tavoin kamppailut vanhustenhuollon korjaamiseksi niin Turussa kuin koko maassa,
-   Turun sosiaalifoorumin järjestelyissä mukana olo, se pidettiin marraskuun alussa;
-   lisäksi kaikki normaali yhteiskunnallinen toiminta,
-   siinä joukossa 3 pv:n matka Erfurtiin die Linken puoluekokoukseen,
-   Sodankylässä dem. naisverkoston ruskapäivillä olin mukana lokakuun alussa,
-   kesän mittaan olin mukana kun kokosimme kampanjaluontoisesti torilla ja lähiöissä allekirjoituksia
    SKP:n kannattajakortteihin, ja saaliina paitsi yli 750 korttia runsaasti hyviä keskusteluja...
-   elo/syyskuun vaihteessa olimme pari viikkoa Saksassa sukuloimassa ja syntymäpäiviä viettämässä, -   kesällä vietin aikaa myös jälkikasvun kanssa, viikko Hauholla ja Turun kesästä nauttien....ja
-   yksi huippukohta oli elokuun lopussa Turun suurten purjelaivojen viikonloppuna kaksipäiväinen
(totta!!) luokkakokous Utön saarella, koolla Turun Tipulan 1B/57 ja IXB/66. Paikalla lähes kaikki, pitkälti kolmatta kymmentä...eikä juttu meinannut loppua ollenkaan... semmosia olimme jo
kouluvuosina - ja aika kummallinen joukko edelleen.

Mutta tuskin se 
sinua kiinnostaa mihin aikani kulutan?
Kenties kiinnostaa enemmän mitä noista kaikista opin, mitä ajattelen.
Sillä yksikään teko tai toiminta ei ole tapahtuma sinänsä, vaan aina niistä myös oppii.
Se tässä maailmassa onkin kiinnostavaa, että koko ajan voi oppia uutta tai vanhasta lisää.

Parhaillaan olen ollut enemmän tai vähemmän mukana Turun  occupy-liikkeessä. Olin muutaman muun kanssa sen alkuunpanijoita: viikko etukäteen jaoimme Turussa torilla ja muuallakin päivcittäin materiaalia: 1500 lennäkkiä ja 800 ilmapalloa 15.10 toritapahtumasta. Lauantai 15.10 onnistui ihan kohtuullisesti, ja siitä asti on Turun torilla ollut pysyvästi muutaman kymmenen valtaajan joukko yötä päivää.

Itselleni kova syysflunssa kaikkine lieveilmiöineenn iski lopullisestui Erfurtin reissun jälkeen, ja olen joutunut hellittämään aktiivisuutta torilla. Aika ajoin käyn edelleen teltalla tapaamassa ihmisiä. Täällä verkossa olen seurannut tapahtumia niin suomalaisilla kuin kansainvälisillä toreilla ja leireillä... reaaliajassa viimeksi eilen, kun poliisi esti NY:n pörssitalon piirittämisen. Poliisin otteet jo sitä ennen olivat siellä kovat: viikkoja kestänyt leiri hävitettiin, ihmisiä pidätettiin. Sittemmin puistoon on saanut palata, mutta yöllä ei saa edes taivasalla torkahtaa, poliisi tulee ja herättää heti!!!! Että semmosta demokratiaa.
Ei turhaan lukenut yhdessä banderollissa, että poliisit ja politikot pelkäävät!

Mutta näihin ja moniin muihin tärkeisiin asioihin palaan taas 'jatkuvalla syötöllä' kun nyt tämän paluun tänne blogiini tein.

Kommentoi sinä tätä, pidetään yhteyttä ja kirjoitellaan.
- Niin, ja tavataan torilla!
ps. ja anteeksi teille tuhansille, jotka tilaston mukaan olette käyneet sinäkin aikana kuukausia sivullani, kun ei ole tullut mitään uutta; nyt siis parannan tapani taas! siis pidetään yhteyttä!

Ei kommentteja: