Reality-sarja, osa IV: KABINETTEJA JA DESIBELIOVIA

Viime vuosien slogan niin monessa asiassa on ollut se läpinäkyvyys, julkisuus, avoimuus.
Monenlaisen korruption ja rahoitusskandaalien vuoksi se on ollutkin ajankohtaista.
Mutta myös päätöksenteossa on vaadittu läpinäkyvyyttä ja avoimuuttaa.
-  Eikä vain siinä, vaan myös demokratiaan perustuvassa valmistelussa. Samoin esim. sidokset vaaditaan kansanedustajilta ja ministereiltä julkisuuteen.

Usein se menee kumminkin niin, että varas juoksee pakoon ja huutaa: ottakaa varas kiinni.
Se on sitä mm. silloin, kun vallassa olijat siirtyvät avoimilta foorumeilta kabinetteihin.
-   Kabinetteihin, joiden seinät ovat paksut ja joissa on ns. desibeliovet, jotta ulos ei varmaan kuulu. Näin sen vuoksi, kun on jotain salassapidettävää, kuten mm. lääkärin vastaanottohuoneiden ovissa on tarpeen.

Mutta entä hallitusneuvottelut ja niiden julkisuus?
Ne jatkuvat kuin paavin valinta. Jos kohta yöksi pääseekin kotiin, eivät ainakaan suut aukea julkisuuteen.
Miksei?
-  Ovatko neuvottelijat niin rikkiviisaita, ettei tarvita keskustelua, ei muita näkökulmia. Edes kansanedustajat eivät tunne tilannetta, missä mennään!
-  Onko tarve niin kovasti konsensukseen, että minkään ei anneta häiritä sen tekemistä senkään uhalla, että menis maine ja tuhkatkin myöhemmin pesästä.

Talvella nuori demarivaltuutettu Anu Turussa julisti jossain seminaarissa, että demarien valittu tietoinen tapa toimia niin kunnissa kuin muutoinkin on kabinettipolitiikka.
Epäilemättä.
Sen on joutunut huomaamaan jo vuosien ajan.
-   Päättäjät kun rikkiviisaina eivät tarvitse politiikan teossa enää tuekseen missään vaiheessa kansan mielipidettä, ei kansanliikkeitä saatikka mielenosoituksia ja tukikannanottoja joidenkin tärkeiden asioiden puolesta?
-   Ei näin voikaan syntyä enää uutta lapsilisäkamppailua, kun kabinetista tullaan ulos vasta laihan sovun kanssa. Se merkitsee, että silloin on kävelty heikkojen yli mennen tullen. Pärjätköön omillaan.

Tuntuu merkilliseltä, että hallitusneuvottelut ja niiden keskustelut ovat niin salaisia, ettei kansalle, joka edustajat eduskuntaan valitsi, enää informoida asioista.  Tulee mieleen monet tupo-neuvottelut.
-   Kansa luovutti vallan totaalisesti käsistään?
Sillä ei ole oikeutta sen paremmin enää ottaa kantaa edustajien työn sisältöön kuin työn tekotapaan?

Kyse on samasta sopimuspolitiikasta, jota on varsinkin viime kuntavaalin jälkeen kunnissa harrastettu: valtuustoryhmät tekevät yhteisen asiakirjan, yksityiskohtaisen valtuustosopimuksen, josta sitten pidetään kiinni kuin siasta, jota lahtiin viedään.
-   Senkin uhalla, että taas marssitaan heikoimpien yli mennen tullen.
Ja sama meno jatkuu neljän vuoden ajan, kunnes on uuden vaalit. Vaikka maailma muuttuisi miten, on sopimus allekirjattu ja niillä mennään. Se on nähty ja koettu.

Nyt sama tapa tiukan ja konkreettisen ohjelman laatimiseksi jatkuu yhä salamyhkää desibeliovien takana. Loppujen lopuksi tiukalla ohjelmalla sidotaan sopijoiden kädet, jotta jatkossa kaiken uhallakin saadaan meno jatkumaan.
-   Tässä tapauksessa kokoomuksen johtama porvaripolitiikka. Eikä se varmasti ole piiruakaan vasemmistolaisempaa kuin tähänkään asti. Sen saamme jokainen kokea lompakossamme, hoitojonoissa, veroissa, vanhustenhoidossa, entisissä lähipalveluissa ja lisääntyvissä yksityisissä palveluissa.
Raha se on, joka jatkossakin määrää. 
Kaikki siunataankin nyt kestävyysvajeen, budjettitasapainon, talouskasvun ja hyvinvoinnin (?!) nimissä.
-   Ja niistähän tämä heikoin osa, perusjoukkona lähes miljoona köyhää, pääseekin nauttimaan.
Ilman desimelioviaan ja kabinettejaan!