sunnuntai 29. toukokuuta 2011

OPETTAJAN ARKEA AMERIIKAN MAALLA...

...kuuntelin tässä pari iltapäivää sitten tuoretta tarinaa Ameriikan maalta.....
Työstään kertoi muutama vuosi sitten eläkkeelle jäänyt ala-asteen opettaja tunnetusta etelän osavaltiosta. Näin kertoin tuttuni Mary:

Luokkakoko oli suuri. Kaikkiaan 28 lasta, joista 20 poikaa. Näistä yli puolella eri oli asteisia käytöshäiriöitä ja monia ongelmia; ylivilkkautta, keskittymishäiriötä ja levottomuutta.
Luokkaan ei saatu siitä huolimatta avustajaa kuin yhtenä vuonna. Hän oli kaksi kertaa viikossa 15 minuutin ajan. Sinä aikana Mary poistui luokasta ja häipyi vessaan itkemään, niin uupunut oli työstään. Koko työ oli jo usean vuoden ajan vienyt kaikki voimat ja unet. En edes ihmettele.
Opetustyö oli enemmän kuin hankalaa. Oppimistulokset sen mukaisia.

Kerran yhden todella vilkkaan pojan rauhoittamiseksi opettaja oivalsi mielestäni pedagogisesti hyvän keinon: Hän pani lattialle A3 kokoisen paperin ja antoi pojan tehtäväksi seistä paikallaan siinä eikä juosta ympäri luokkaa, kuten pojilla luokassa oli tapana. Toki kaikki ilveilytemput poika kävi siinä seistessään läpi, mutta oli paikallaan.

Muutaman päivän kuluttua tuli opettajalle kutsu rehtorin luo. Pojan vanhemmat olivat valittaneet opettajasta ja syyttivät henkisestä väkivallasta poikaa kohtaan. Opettajalta vaadittiin kirjallinen raportti tapahtumasta rehtorille. Sen myös opettaja kirjoitti. Kirjasi asiat niin kuin ne olivat. Totuuden mukaisesti kertoen ongelmasta tämän pojan osalta.

Rehtori sai raportin, luki sen ja palautti takaisin.
-   Ei näitä asioita näin saa kirjata; eikö opettaja muka ymmärrä, että sen seurauksena tulee oikeusjuttu koulua ja häntä vastaan...

Oli kirjoitettava uusi raportti. Virheellinen. Valheellinen. Tosiasioiden vastainen.
Sitä tehdessään opettaja ensin varmisti, montako kuukautta on vielä eläkkeeseen, ja samalla kun jätti vaaditun valheellisen raportin, ilmoitti jäävänsä eläkkeelle päivänä johon siihen oikeus - muutaman kuukauden kuluttua. Ei edes lukukauden loppuun.
-   Omatunto kun ei antanut periksi enää jatkaa työtä, jossa opettajalta vaadittiin valhetta ja virheellisiä asioita raporttiin.

Oppimistulokset moisessa ympäristössä ovat vääjäämättä heikot. Julkisen sektorin kouluissa näin saa tapahtua. Ei budjetoida luokka-avustajiin, ei pienempiin opetusryhmiin, ei ongelmalasten terapioihin.
Samalla oppilaat tulevat luokkaan ilman eväitä - niitä kun harvan kodissa on antaa lapselle.
Opetusvälineet, oppikirjat jne ovat kaikki aikansa eläneitä ja vanhoja.

Sen sijaan yksityisissä kouluissa on vaikka mitä oppilaille; on myös rahalla järjestetty hyvä ja monipuolinen lounas, jonka vanhemmat maksavat. Sen sijaan julkisen sektorin kouluissa ei ole lounasta, ei kunnon opetusvälineitä - on vain suuret luokat, levottomuutta ja käytösongelmaisia lapsia.

Pedagogiaa...
Kun  asiasta puhuimme ja korostin, että pidin paperille seisomaan panemista pedagogisesti hyvänä rauhottamisen keinona, oli sana vieras. Pedagogia? Mitä se merkitsee?
Mentorointia hän tarjosi - no ei.
Vaikka englanninkielen paksu sanakirja, jossa sanat selitetään sisällöltään, haettiin, ja sieltä sana pedagogia, oli käsite edelleen täysin vieras tälle korkeakoulun opettajatutkinnon tehneelle, ikänsä opettajana koulussa olleelle ihmiselle - ihmiselle, jolla käytännön taitoa ja keinoja oli kertynyt kyllä. Huolimatta, ettei pedagogiasta terminä ja käsitteenä ole opettajakoulutuksen yhteydessä puhuttu sanaakaan.

Jäin  lopuksi miettimään, millä eväillä opettajat USA:ssa opettavat, mitkä keinot ovat käytössä, ellei opettajakoulutuksessa puhuta pedagogiasta mitään....

Entä Suomessa?
Mihin suuntaan kulkee koululaitoksemme Suomessa - niin moni asia kun kulkee amerikkalaiseen suuntaan. Tähän asti Pisa-tuloksilla on ylpeilty, vaan nyt tuli jo käyttäytymisen osalta hännänhuipun tulos suomalaisille kouluille.
Alamäkeä menossa??
Siihen voisi vaikuttaa se joukko ihmisiä, joka nyt istuun säätytalolla ties kuinka kauan...hyvällä palkalla, saamatta mitään valmista.
-   Mustajärvi sentään teki kunnioitettavan ratkaisunsa. Mutta sillä ei vielä nostetaa opetusbudjetteja uudelle tasolle...vaan liekö tarkoituskaan!
-    Pienten koulujen lakkauttaminen ja suurien perustaminen on varmasti yksi asia, joka taatusti vie kehitystä samaan pelottavaan suuntaan...

Ei kommentteja: