torstai 26. toukokuuta 2011

HALLITUSOHJELMAA VAI JATKOSSAKIN POLITIIKKA - KUMPI VAI KAMPI?

Aamulla luin jossain uutisen, miten taloustutkijat ovat kritisoineet metodina työn alla olevaa hallitusohjelmaa ja sen painoarvoa seuraavan neljän vuoden aikana.
-  Kiritisoivat, miten nyt synnytettävää ohjelmaa noudatetaan sen jälkeen vääjäämättä, kädet sidottuina, ja miksei silmätkin - kun niin on sovittu.
Tapahtuupa maailmassa mitä vaan, aikanaan sovitun ohjleman takan on seistävä!

Tutkijat korostavat edelleen, että nyt sorvattava ohjelma menee asialliesti koko poliitikan teon yli  jatkossa. Aivan samoin kuin kuntien politiikkaohjelmat valtuustoryhmien allekirjoittamina.

Olen jo muutaman vuoden ajan tätä toimintaa kritisoinut niin verkossa kuin jossain lehdessäkin.
Turussa ainakin on kuntalaisaktiivina saanut kokea niin lukemattomat kerrat sen vastauksen, että 'näin on jo sovittu, ei voi muuta'  - kun ihmiset ovat puolustamassa tai hylkäämässä jotain hanketta kaupungissa. Hanketta, joka siis on osa ihmisten arkea erityisesti nyt, mutta myös kauan tulevaisuudessa.

Jos on sopimukseen kirjattu, että kaupunki myy asuntokiinteistöjään, ei auta itku markkinoilla, ei vuokralaisten toiminta, mielienosoityukset, ei mikään. Siksi äänestäjät voivat oikeutetusti kokea, että mahdollisuus vaikuttaa asioihin on vain se kerran neljässä vuodessa, ja muu aika on vain päättäjien hallussa.
-  'Tekevvät kumminkin niin, turha vaatia muuta', ajattelevat ihmiset.
Ovatpa päättäjät heidän mielestään tyhmiä taui viisaita, siitä huolimatta.

Demokratiavaatimus ohi ja yli ohjelmien on nostettava kunniaan. Päättäjien on huomioitava ihmisten mielipiteet. Ei voi olla niin, että nopeasti muuttuvassa maailmassa ei kansaa tulisi kuulla ja sen kanssa keskustella. Ellei niin tehdä, ei ainakaan olla avoimia! Niin asioiden valmistelut kuin päätöksenteko on saatava ulos kabineteista ihmisten ilmoille!
Ohjelmista tulee muutoin kuin pyhiä sakramentteja, joita luetaan ja noudatetaan kuin kirouksen uhalla.  Mutta onko uudesta hallituksesta toisenlaiseen toimintaan, epäilen suuresti. Vanha meno jatkuu. Mennään taas kuin turboilla ohjelmaa lukien, kansalaisista viis.

Ei kommentteja: