tiistai 9. joulukuuta 2008

Jäsenet pettyneet PAM:iin

Olen viime viikkoina kaupoissa asioidessani hakenut ajankohtia ruuhkan ulkopuolella. Se on antanut paremman mahdollisuuden jutella myös kassan kanssa muutamia sanoja. Niin teen muuten normaalistikin - lienee tätä vanhenemisen ilmiötä.

Mutta nyt olen tehnyt eräänlaista määrätietoista satunnaista galluppia myyjien keskuudessa. Mitä mieltä ova hankkeista vapauttaa kaupan aukioloajat. Viimeksi sain täyslaidallisen vastaajalta. joka on vakituisessa kokopäivätyösuhteessa suuressa tavaratalossa. Hän totesi 'kaikkien' (tarkoitti työtovereitaan ja liittonsa jäseniä) olevan kauhuissaan koko hankkeesta. Kun kysyin miten suhtautuvat PAM:in menettelyyn. kertoi kaikkien silmissä PAMin roolin pudnneen pohjalukemiin. Sanoin, ettei PAMiin voi enää luottaa.Jäsenet ovat sitä mieltä, että liian helpolla annettiin periksi asiassa. Ei ole kaupan alan ihmisten etu kysessä, ja siitäkai on lähdettävä, että sen puolesta pidetään asioista kiinni.

Kyseinen henkilö saa lisäksi vielä liitolta vakutuisesti normaalia enemmän postia työpaikallaan olevan luottamustoimensa vuoksi, josta en aluksi tiennyt mitään, mutta jonka nainen kertoi.
Sanoi, että kyllä menee pahaksi, josa liitto antaa asian mennä näin. Ei ole ihme, jos ihmiset kyllästyvät liitojen temppuiluun! Ihmetteli, miten tilannetta tiedotetaan nyt jäsenille tulevina parannuksina työsuhteisiin ja muihin vastaaviin asioihin! Sitä ei itse allekirjoita monien muiden tavoin, kuten kertoi.

Kenen eduista on kyse?
Suuri osa työntekijäistä joko pienten lasten äitejä tai yli 40-vuotiatita, jotka kummatkaan eivät tutkimusten pohjaltakaan sovi jatkuvaan vuorotyöhön ja yötöihin, kun ei ole pakko.
Kyse on lasten ja perheen hyvinvoinnista, toisaalta yli 40-vuotiaiden elimistön fysiologisista muutoksista mm. unirytmin suhteen, ja paljosta muusta.
Mutta vähätkös työntekijät siitä välittää?!

Mitä ajattelet?

Ei kommentteja: